tiedote

Alko Oy:n lausunto Helsingin käräjäoikeuden SuperAlko-päätökseen

Helsingin käräjäoikeus antoi tänään 23.12.2015 päätöksensä ns. SuperAlko-asiassa, jossa Alko Oy haastoi 12.6.2013 Oü Aldar Eesti-yrityksen oikeuteen Alkon tavaramerkin loukkauksesta Suomessa. Tapauksessa ei puututa SuperAlko-nimen käyttämiseen Virossa.

Alko Oy:llä on Suomessa rekisteröity ja laajalti tunnettu tavaramerkki Alko. Alko Oy suojaa ja puolustaa omia tavaramerkkejään aktiivisesti.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Alko Oy:n kannevaatimukset. Käräjäoikeus katsoi hyvin suppeaan näyttöön perustuen, että SuperAlko-nimi olisi vakiintunut kohderyhmässään ja tulkitsi tavaramerkkilain ns. passiviteettisäännöksiä tästä näkökulmasta. Käräjäoikeus katsoi, että Alko Oy olisi reagoinut liian myöhään sinänsä loukkaavaan toimintaan ja oli siten menettänyt tavaramerkkilakiin perustuvan kielto- ja kanneoikeutensa. 

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan kuitenkin, että Alko on laajalti tunnettu tavaramerkki ja SuperAlko-merkki oli sekoitettavissa Alko Oy:n merkkiin ja siten loukkasi Alko Oy:n yksinoikeutta. Samoin käräjäoikeus totesi, että SuperAlkon mainonta ja merkin käyttö verkkosivuilla oli kohdennettu Suomeen ja suomalaisille ja SuperAlko-merkin käyttäminen Suomessa jaettavissa mainoslehdissä loukkasi Alkon tavaramerkkiä.

SuperAlko-tapaus on periaatteellisesti tärkeä, ja siten Alko Oy valittaa tuomiosta hovioikeuteen.