Uutinen

Alkon myynti kasvoi kesäkuussa

Alkon alkoholijuomaverollinen liikevaihto kesäkuussa oli 108,7 miljoonaa euroa, joka oli 4,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Litramääräisesti myynti oli 9,2 miljoonaa litraa. Litramyynti kasvoi 4,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tänä vuonna opiskelijoiden valmistumisjuhlia vietettiin kesäkuun puolella.

Kuohuviinien ja roseeviinien myynti kasvoi lähes neljänneksen. Vodkia ja viinoja sekä punaviinejä myytiin puolestaan hieman edellisvuotta vähemmän. Panimotuotteiden litramyynti kasvoi yhteensä 5,6 prosenttia.

Alkoholittomien juomien myynnin kasvua oli edelleen 41,4 prosenttia. Vuonna 2015 alkoholittomien juomien konsepti lanseerattiin toukokuussa, minkä jälkeen alkoholittomien juomien myynti kääntyi vahvaan nousuun.

Hanapakkausten myynti kasvaa kesäisin. Kesäkuussa punaviineistä 47,3 prosenttia ja muista miedoista viineistä 43,3 prosenttia myytiin hanapakkauksessa.