Uutinen

Alkon myynti laski huhtikuussa edelliseen vuoteen verrattuna

Alko myi huhtikuussa 8,1 miljoonaa litraa juomia. Litramyynti väheni 5,9 prosenttia huhtikuusta 2015. Myynnin lasku johtui osittain pääsiäisen myynnistä, joka ajoittui vuonna 2016 maaliskuuhun ja vuonna 2015 huhtikuuhun. Myyntipäiviä oli huhtikuussa kolme enemmän kuin edellisvuonna. Suurin osa vapun juomista myytiin perjantaina 29.4., kun aiempina vuosina vappumyynti on ollut vilkkaimmillaan vappuaattona.

Vappu vilkastutti kuohuviinien ja roseeviinien myyntiä. Kuohuviinien myynti kasvoi 2,2 prosenttia ja roseeviinien 38,0 prosenttia edellisvuodesta. Alkoholittomien juomien myynti jatkoi kasvuaan (+78,9 prosenttia).

Huhtikuussa myytiin oluita hieman edellisvuotta vähemmän (-0,8 prosenttia). Väkevien juomien litramyynti laski 2,7 prosenttia.

Luomualkoholijuomia myytiin huhtikuussa 8,8 prosenttia enemmän ja eettisen kaupan tuotteita 2,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.

Alkon alkoholijuomaverollinen liikevaihto laski huhtikuussa 4,2 prosenttia edellisvuodesta ja oli 99,9 miljoonaa euroa.

Tammi-huhtikuun aikana Alkossa myytiin juomia määrällisesti 1,7 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2015.

Lisätietoja:
Myyntitilastot