Uutinen

Pekka Litmasesta Alkon asiakaspalvelujohtaja

Pekka Litmanen

Alkon asiakaspalvelujohtajaksi on nimitetty 5.5.2016 alkaen Pekka Litmanen. Tehtävässään hän raportoi toimitusjohtajalle ja on johtoryhmän jäsen. Litmanen siirtyy Alkolle Elisa Oyj:n henkilöasiakasliiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävästä.

Litmanen on aiemmassa roolissaan vastannut kuluttaja-asiakkaiden monikanavaisen asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen, reaaliaikaisen markkinoinnin ja verkkokaupan kehittämisestä. Hänen vastuullaan on ollut myös asiakastiedon hallinta ja asiakaspolkumallien kehittäminen. Hän on koulutukseltaan tradenomi ja MBA.

”Työhistoriani yhteinen nimittäjä on asiakas. Se sana on ollut tehtäväkuvauksessani viimeiset 15 vuotta erilaisissa muodoissa. Alko siirtyy koko ajan vahvemmin digiaikaan ja on mahtavaa päästä tekemään tätä muutostyötä alkolaisten kanssa”, kuvailee Litmanen.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Hille Korhonen 020 711 5745