Uutinen

Tuulta siipiin

Mentorointi ja erilaiset päivä saappaissa -ohjelmat antavat kouriin tuntuvaa mallia siitä, miten abstraktien asioiden parissa työskentelevät ihmiset päivänsä viettävät. Olipa kyse sitten laista, viestinnästä tai noin 2 500 työntekijän organisaation johtamisesta, kaikkea ei voi oppia koulunpenkillä. Aalto-yliopistossa opiskeleva Anton Vanamo päätti hakea oppia johtamiseen Alkosta CEO for a Day -ohjelman puitteissa.

”Itsensä haastaminen ja oppimisprosessi saivat hakemaan ohjelmaan. Pelkästään monivaiheinen hakuprosessi oli jo opettavaista. Hakuvaihe sisälsi kaikenlaista erikoista, kuten bisnessimuloinnin ja psykologisen analyysin. Tänne asti pääseminen jyrkensi oppimiskäyrää. Mitä haastavammassa seurassa on, sitä enemmän oppii”, Vanamo kertoo.

Vanamo haki suoraan Alkoon, koska yhtiö kiinnostaa monessa mielessä.

”Olen opiskellut biotekniikkaa, tehnyt harjoittelun biotekniikan parissa ja panen kotona omaa olutta kavereiden kanssa. Yrityksenä Alko on mielenkiintoinen ja erilainen verrattuna moneen muuhun.”

Vanamolle päivä antoi sisäpiirikurkistuksen muuttuvaan yritykseen.

”On ollut kiinnostavaa nähdä yrityksen sisältä, miten moni asia on viime aikoina muuttunut, ja että yhtiössä tapahtuu aikamoista murrosta koko ajan.”

Nuoren polven uusi suunta

Alkon toimitusjohtajalle Hille Korhoselle ohjelmaan osallistuminen osui yksiin yhtiön tavoitteiden kanssa.

”Alkon yhtenä teemana tänä vuonna on nuoret aikuiset. CEO for a dayssa nuoret aikuiset -teema ilmentyi oikein hyvin. Sain ottaa nuoren aikuisen rinnalleni päiväksi ja pystyin päivän mittaan heijastelemaan omaa toimintamalliani siihen ajatusmaailmaan, joka nuorilla tänä päivänä on johtamisesta.”

Ovatko nuorten ajatukset johtamisesta sitten kovin erilaisia kuin vanhemmalla sukupolvella?

”Nuoret ovat nykyään vaativia johtamisen suhteen. Siinä missä vanhemmat sukupolvet ovat sietäneet huonoa johtamista, työpaikan ilmapiiri ja hyvä esimies ovat nykyisin merkittäviä viihtymistekijöitä työssä. Duunia vaihdetaan, jos ilmapiiri on huono.”

27-vuotiaalle Vanamolle hyvä johtajuus tarvitsee selkeän näkemyksen siitä, mihin pyritään. Lisäksi tarvitaan ihmisjohtajuutta ja johtajan pitää tunnistaa ihmistyypit ja löytää oikeat ihmiset tekemään oikeita asioita. Kolmantena tarvitaan vastuunkantoa ja kunnianantoa. Vaikeina hetkinä pitää osata ottaa vastuuta ja hyvinä hetkinä pitää osata antaa kiitosta kaikille työhön osallistuneille.

Korhosen mielestä oikeiden ihmisten saaminen oikeiden asioiden pariin on johtamisessa elintärkeää. Ihmisiä ei kuitenkaan voi vain jättää tehtäviensä pariin, sillä heitä pitää myös auttaa taipaleella tavoitteisiin.

Matkalla maailmalle

Vanamolle päivä Alkossa näytti myös biotekniikan puolesta kiintoisia puolia esimerkiksi Alkon ACL-laboratoriossa. Diplomityötä vaille valmis oleva Vanamo on kuitenkin uuden edessä, sillä toukokuussa häntä kutsuu lentokoneen ohjaamo. Ennen opintojaan Aallossa Vanamo ehti opiskella liikennelentäjäksi ja pesti Finnairilla häämöttää edessä.

Päivästä Alkossa taisi päällimmäisenä jäädä mieleen Alkon nykyaikaisuus.

”Olen yllättynyt siitä, miten dynaaminen, vibrantti ja innovatiivinen tämä ympäristö on. Päättää eduskunta alkoholilaista mitä tahansa, olen nähnyt, että Alko on hyvissä käsissä ja kehittyy hyvään suuntaan.”

Kuva: Jaakko Lukumaa