
Alkuraskauden verinen vuoto on uhkaavan keskenmenon oire ja se on merkittävästi yleisempää alkoholin suurkuluttajilla kuin kohtuukäyttäjillä. Alkoholinkäyttö lisää verenvuotoja ja voi aiheuttaa sekä varhaisen (=kun kahdet kuukautiset ovat jääneet pois) keskenmenon että myöhemmän, 3.–5. raskauskuukauden keskenmenon. Verenvuotoriskin kohoamisen syyksi on arveltu alkoholin vaikutusta veren hyytymistä sääteleviin tekijöihin sekä verisuonten seinämän kimmoisuuteen. Yksi - kaksi päivittäistä alkoholiannosta raskauden alussa kaksinkertaistaa ja kolme päivittäistä annosta kolminkertaistaa keskenmenoriskin.
Verenvuoto lisää kohdun ja sikiökalvojen tulehduksen vaaraa, ja tulehdus voi laukaista uhkaavan ennenaikaisen synnytyksen. Kohdun ja sikiökalvojen tulehdus edellyttää nopeasti aloitettua antibioottihoitoa, mutta siitä huolimatta synnytys voi käynnistyä, ja lapsi voi syntyä keskosena.
Istukan ennenaikaisen, osittaisen tai pahimmassa tapauksessa täydellisen irtoamisen riski on kymmenkertainen alkoholin suurkuluttajilla verrattuna raittiisiin naisiin. Tällöin verenvuoto voi olla erittäin runsasta. Hoitamattomana tilanne voi johtaa sikiön kuolemaan, ja vuodon ollessa runsas myös äidin henki on vaarassa. Tutkimusten mukaan istukan ennenaikainen irtoaminen on noin viisi kertaa yleisempää alkoholin suurkuluttajilla kuin kohtuukäyttäjillä.
Takaisin sisällysluetteloon >