Ennen juhlaa

Mihin tilanteisiin kuuluu skoolaus ja maljan kohotus?

Skoolaus voi olla arkinen tapa tai juhlavampi onnittelumalja. Maljan kohotus taas on arvokas seremonia ruokailun yhteydessä.

Skoolaaminen eli lasien kalauttaminen yhteen on viikingeiltä peräisin oleva tapa, jolla saatettiin juhlistaa menestyksekästä sotaretkeä. Sana skål viittaa pääkalloon. 

Nykyisin lasien yhteen kalautta­misella on kaksi erilaista ympäristöä ja merkityssisältöä. Skoolaaminen on arkisempi tapa, jossa vaikkapa kolpakoita kalautetaan yhteen oluttuvassa tai muussa rennossa tilanteessa. Myös esimerkiksi snapsilaseilla saatetaan tietyissä tilanteissa skoolata.

Jalallisten lasien hienostunut yhteen kilauttaminen puolestaan on juhlavampaa ja liittyy onnitteluun. Ylioppilaan, hääparin tai syntymäpäiväsankarin onnittelumalja voi sisältää kuohuviiniä, mehua tai mitä tahansa, mitä isäntäväki on maljajuomaksi valinnut.

Tarjolla on aina syytä olla myös alkoholiton vaihtoehto.

Onniteltaessa lasia kilautetaan yhteen päivän­sankarin kanssa. Jos koolla on iso seurue, ja onnittelumalja kohotetaan yhtä aikaa, laseja voidaan kilauttaa vierustovereiden kanssa.

Maljan kohottaminen on pieni, isännän aloitteesta tehtävä arvokas seremonia ruokailun alussa. Maljan kohotukseen liittyvät tyylikkäästi ylös kohotetut lasit, hymy ja katsekontakti muihin, mutta laseja ei kilauteta. Maljan voi kohottaa muullakin kuin viinillä, ja alkoholiton vaihtoehto on hyvä olla tarjolla.

Teksti: Pirkko Koivu
Kuva: iStockphoto