Juhlat

Rapuja tarjolla – mitä niiden seuraksi?

Rapujen ympärille voi koota kevyen tai tuhdin menuun, jossa itse ravut ovat joko alku- tai pääruoka. Pöytään tuodaan askarreltavaa myös kasvissyöjälle.

On mukava kattaa hämärtyvään iltaan kynttilät, tillikoristeet ja lautasliinat odottamaan ruokailijoita. Pöydän kruunaa komeasti aseteltu rapuvati.
Jos ravut ovat pääruoka, on hyvä idea tarjota ensin alkupala, joka vie nälältä pahimman terän. Näin rapujen kanssa maltetaan rauhassa askarrella eivätkä ruokailijat täytä mahaansa pelkällä paahtoleivällä. Nälän kesyttäjiksi sopivat pienet cocktailpalat, täytetyt endiivinlehdet tai kauden aineksista tehty kuohkea keitto, esimerkiksi pehmeä kantarellikeitto tai Crème Ninon. Aperitiivina tarjotaan kylmää, kuivaa samppanjaa, cavaa tai crémantia, jotka maistuvat myös alkupalojen, kuohkean keiton tai alkuruokana tarjottavien rapujen kanssa.

Rapujen oheen juomaksi sopivat oluista vaaleat lager- tai vehnäoluet sekä alkoholiton olut. Viineistä parhaiten sopivat sauvignon blancit, esimerkiksi ranskalaiset sancerre ja pouilly-fumé. Myös saksalaiset rieslingit ja itävaltalaiset grüner veltlinerit ovat hyviä rapuviinejä.
Juomat kannattaa jäähdyttää hyvin ja säilyttää coolerissa, sillä rapuja käsiteltäessä ne odottavat ja lämpiävät lasissa nopeasti. Kivennäisvesi sopii janojuomaksi.
Kasvissyöjille katetaan pöytään syötävää, jossa on näperreltävää samoin kuin ravuissakin. Esimerkiksi kypsät uudet herneenpalot tai latva-artisokat  maistuvat voisulaan kastettuina ja niille sopivat samat juomat kuin ravuillekin.

Jos ravut ovat alkuruoka, pääruoka saa olla tuhdimpaa ja mielellään rapujen arvon mukaista. Sienirisotto  tai grillatut kasvisnyytit  maistuvat pääruokana sellaisenaan tai hiillostetun kalan kanssa. Tunnelmaa iltaan luo nuotio, jossa kypsytetään harjusta. Olut voi olla tummempaa lageria, valkoviineistä maistuvat chablis, täyteläinen uuden maailman chardonnay ja punaviineistä kevyt pinot noir, dolcetto tai beaujolais.
Liharuokana voi tarjota esimerkiksi lammasta savustettuna  tai grillattuna. Lampaan kanssa maistuu tumma lagerolut tai runsasmakuinen ale, viineistä chianti classico, tempranillo tai australialainen shiraz.

Jos ravut ovat pääruokana, jälkiruoaksi suu kaipaa jotakin lämmintä. Uuniomenat, uunituore muro- tai ruistaikinapohjainen mustikkapiirakka tai paahtovanukas vastaavat kaipuuseen. Kesään sopii myös kuohkea kauden marjoista tehty pavlova, jonka kanssa voi siemaista loput alkupalan kuohuviinistä tai tarjota kuohuvaa moscatoa. Uuniomenoiden ja mustikkapiirakan kanssa sopii tokaji.

Teksti: Pirkko Koivu
Kuva: Colourbox