Kolumni

Italialaiset perunat

Kun olin pieni, äidilläni oli tapana avata kesäkausi valmistamalla uusista perunoista itse keksimäänsä perunamössöä. Herkku oli niillä kulmilla suorastaan kuuluisa, ja sitä tarjottiin vieraille graavatun siian tai lohen sekä raikkaan salaatin kanssa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan alkupala oli maistuva. Salaisuus oli luonnollisesti uudet perunat ja niiden oikea keittoaika. Mössöä ruoka ei todellakaan ollut, sillä potut pilkottiin haarukalla, sekaan lorautettiin aavistus kermaa ja makua toi tuore sipuli. Niiden vihreät varretkin pilkottiin joukkoon. Ripaus suolaa ja voilá!

Vastaavia, simppeliydessään varmasti jonkun keittiömielikuvitusta ja kunnianhimoa loukkaavia reseptejä kaipaan myös välillä Toscanassa. Peruna on täällä aliarvostettu ja kaltoin kohdeltu. Ostin juuri alkukesän kasvisruokia esittelevän lehden. Kaikki vihreät parsasta kaaleihin ja salaatteihin olivat kyllä monipuolisesti esillä, mutta perunaparasta oli 120-sivuisessa lehdessä vain kaksi reseptiä. Liekö syynä se, etteivät täkäläiset perunat maistu yhtä hyviltä kuin pohjoisen maaperän ja alkukesän kypsyttämät serkut, mutta mistäs niitä maistamaton eron tietäisi.

Jotta mihin tahansa ruoka-aineeseen syntyy suhde tai suorastaan intohimo, siihen vaikuttavat tietysti ruokakulttuurin perinteet, mutta myös maku. Meillä peruna maistuu hyvältä, erityisesti kesän alussa ja mausteeksi riittää sulanut voi.

Toscanassa auringossa kypsyneellä kesäkurpitsalla tai munakoisolla on niin jumalainen maine, ettei sitä käy kiistäminen. Siksipä niistä valmistetaankin monen sorttista arkiruokaa useammin kuin perunasta.

Uudet perunat popsin mieluiten Suomessa. Täällä ihan yhtä paljon iloa tuovat läheisen kyläravintolan paistetut perunat, joiden valmistamiseen kokki on laittanut saman verran rakkautta kuin äitini maailman parhaimpaan pottumössöön.

Ella Kanninen
10.6.2014