Kolumni

Italialaiset Suomessa

Tänä talvena useampi italialainen ystäväni on piipahtanut Suomessa ja ihastunut meidän tapaamme elää ja olla. Sukulaistäti rakastui Lappiin nähtyään revontulet ja päästessään hurauttamaan moottorikelkalla jäätyneen järven pinnalla. Nuori arkkitehtiystävä näki läheltä Aallon suunnittelemia rakennuksia ja ihasteli muodon täydellisyyttä sekä valon käyttöä. Vaikuttunein kaikista oli kuitenkin anoppini, jonka edellisellä Suomen vierailulla vuosia sitten paistoi alkusyksyn aurinko ja lämpöä riitti. Tällä vierailulla Teresa-anoppini nimittäin saapui juuri samaisena viikonloppuna kuin kevään kruunannut takatalvimyräkkä.

Firenzestä lähtiessä asteita oli ollut yli 20, joista kaikki plussan puolella. Helsinkiin saavuttuaan anoppi veti ensimmäiseksi villakalsarit jalkaansa, otti kameran kaulaansa ja lähti ulos lumisateeseen. Muutaman tunnin kuluttua tämä tomera nainen rojahti sohvallemme umpiväsyneenä. ”Happimyrkytys, ilmanne on liian puhdasta”, hän väitti.

Seuraavana päivänä paistoi aurinko, joka sulatti vastasataneen lumen. Jälleen anoppi suuntasi kamera kaulassaan ulos, tällä kertaa kohti keskustaa. Puoli päivää kestäneeseen retkeen mahtui bussimatka, käsittämättömän kalliit pullakahvit, sitkeästi suomeksi maamme historiaa selvittänyt tuntematon herrahenkilö sekä liputta paikallisjunassa matkustaminen.

Takaisin tuli jälleen onnellinen, mutta uupunut nainen, jonka villapipo oli hiestä märkä. Juuri tätä minä olen kaivannut, hän lausui. Ihmettelin ääneen, koska yhdessäkään museossa ei ollut käyty eikä yhtään konserttia kuunneltu. Emmekä olleet ehtineet vielä edes illalliselle poroa ja lohta syömään, emmekä saunomaan.

Anoppini suurimpia elämyksiä olivat alati vaihtuva sää ja puhdas ilma. Toscanan sateisesta ja liian lämpimästä talvesta puuttuvat nyanssit. Me suomalaiset valitamme usein epäinhimillisiä sääolosuhteitamme ja armotonta kevättä, mutta saattaa se sää olla armoton myös etelämpänä.

Vuodenajat ovat kansallinen aarre niin raskaalta kuin ne välillä tuntuvatkin. Luulenpa myös, että anoppiani, kiireistä ja työn kuormittamaa yksityisyrittäjää, viehättivät myös arjen sujuvuus, rauha ja hiljaisuus. Se, mikä meistä välillä voi olla tylsää ja puuduttavaa, voi tulla turistille tarpeeseen.

Ella Kanninen
31.3.2014