Kolumni

Italialaisella torilla

Torstai on minun italialaisessa kylässäni toripäivä. Pääpiazzalle levittäytyy sekalainen joukko myyjiä ja myytävää. On pellavapöytäliinoja, paistinpannuja, luutia, muttereita, ricotta-juustoa, katkarapuja, lastenvaatteita, kukkia ja niin edelleen.

Tuotteet ovat edullisempia kuin marketissa ja varmasti tuoreita. Sisilialainen, alati asiakkaiden edessä kinasteleva pariskunta myy itse kasvatettuja vihanneksia. Muhkea munakoiso, kilo tomaatteja, puoli kiloa porkkanoita, pari fenkolia, purkki hunajaa ja selviän ostoksista kahdeksalla eurolla. Ostan myös lounaaksi aamulla kalastetun kulta-ahvenen, se on kallista ja maksaa liki kolmekymppiä kilolta mutta ah niin herkullista. Kassiin päätyy vielä lahjaksi Suomeen vietäväksi vajaan kilon möhkäle parmigianoa.

Käyn torilla tehdäkseni hyviä ostoksia, mutta ennen kaikkea saadakseni annoksen italialaista positiivista energiaa. Vaikken ketään torilla tuntisikaan, saan osani ystävällisistä hymyistä ja tervehdyksistä.  Italialaiset ovat välittömän ja hyväntuulisen small talkin mestareita.

Tässä kulttuurissa tietoja ja taitoja on vaihdettu satojen vuosien ajan suusta suuhun juuri aukioilla. Edelleen italialaiset katsovat esimerkiksi enemmän televisiota kuin lukevat lehtiä. ”Passaparola” eli ihmiseltä toiselle suusanallisesti välittyvä informaatio onkin edelleen käypä tapa päivittää tärkeät tiedot ja juorut. Italialainen ei ota keltaisia sivuja esiin etsiessään pätevää puuseppää tai pesulaa vaan menee piazzalle. Ystäviltä ja tutuilta kysytään ensiksi, kun halutaan vaihtaa parturia tai puolisoa. Toscanalaiset ovat kovia juoruilemaan ja naapurin tekemiset kiinnostavat täälläkin.

Sitä paitsi torivierailu käy oivallisesta oppitunnista vaikkapa jonotuskulttuuriin. Jonon käsitettä sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole olemassa vaan väki parveilee epämääräisessä ryhmässä liimautuneena tiskin eteen. Tuleekin siis rohkeasti kysyä ”chi e’ l’ultimo?” eli kuka on tullut viimeisenä ja olla silmä tarkkana, ettei oma vuoro mene ohi.

Tori on myös loistava paikka harjoitella kielitaitoa. Pikkukylissä ei englannilla pärjää. Sormella osoittaminen auttaa alkuun, mutta jossain vaiheessa pitää kertoa mitä laatua, kuinka paljon, millaiseen pakkaukseen ja mitä muuta laitetaan.  Iso hymy korjaa kielioppivirheet ja takaa hyvän palvelun.

Arkea helpottavat isot ja valoisat, mutta usein persoonattomat ostoskeskukset tekevät tuloaan myös Italiaan. Pikkukylien identiteetti on kuitenkin vahva ja kyläläiset ovat uskollisia omille toreilleen ja tavoilleen.

Satunnaiselle vierailijalle pikkukylien kautta avautuu parhaiten paikallinen kulttuuri, ihmisten tavat ja tunnelmat. Piazzoille kannattaa hakeutua, vaikkei olisi aikomustakaan tehdä ostoksia. Paras tuliainen Italiasta onkin mielestäni oivallus siitä, mikä täkäläisille on tärkeää ja kuinka se pidetään hengissä.

Ella Kanninen 31.10.2012