Kolumni

Villiparsan aika

Toscanalaisilta ystäviltä tuli iloinen viesti, jossa he kertoivat olevansa metsäretkellä keräämässä villiparsaa. Kaikkien Italian-vuosien jälkeenkin ihmettelin, miten tällainen herkku oli jäänyt itseltäni huomaamatta. Minä kun rakastan parsaa.

”Villiparsa on aika mitättömän näköistä kaupasta saatavaan tankoparsaan verrattuna ja sitä paitsi melko vaikea löytää”, ystäväni lohdutti ja lähetti oheisen kuvan päivän saaliista.

Illalliseksi heillä olisi luvassa herkullista risottoa ja sen kanssa, mitäs muutakaan kuin paikallista, Sangiovese-rypäleestä valmistettua chiantia.

Talvi on ollut Toscanassa sateinen ja kunnon kevät vasta alkamassa, mutta luonto tarjoilee maasta jo nyt yhtä sun toista syötävää valonajan riemuksi. Orakasten sukuun kuuluvia prugnolo-sieniä löytyy huhtikuussa enemmän kuin niitä ehtii etsiä. Näistä sienistä saa herkullisen munakkaan ja ne maistuvat myös paistettuina leivän päällä.

Papuja rakastavat toscanalaiset rouskuttavat sellaisenaan tuoreita härkäpapuja niin, että päälle ripotellaan korkeintaan vähän sormisuolaa ja lurautetaan oliiviöljyä. Moni vannoo myös papujen ja pecorino-juuston liiton nimeen. Olutkansaa italialaiset eivät varsinaisesti ole, mutta minusta näiden herkkujen oheen käy mainiosti myös olut.

Toscanan pelloilta on vuosisatojen ajan kerätty erilaisia salaattitarpeita, kuten voikukan lehtiä ja villiä lehtisikuria. Molemmat käyvät lisukkeesta lihan tai kalan kanssa. Silloin riittää, kun lehtisikurin ryöppää suolavedessä ja kuullottaa sen jälkeen pannulla oliiviöljyssä ja valkosipulissa.

Ihan vielä ei ole latva-artisokkien aika. Niitä ei kuitenkaan tarvitse odottaa enää montaa viikkoa. Muistan ikuisesti hetken, jolloin puraisin ensimmäistä kertaa suoraan pellolta taitettua raakaa artisokkaa. Silloin ajattelin, että voisin elää pelkästään artisokalla. Olenkin toivonut joulupukilta lahjaksi konetta, joka valmistaisi artisokkaa eri muodoissa viikon jokaisena päivänä.

Ella Kanninen 8.4.2013