Kolumni

Luksusmarjoja

Suomessa on kerätty kesän mittaan pakastimet täyteen kotimaista voimaruokaa, mustikkaa ja mansikkaa. Niitä kelpaa mutustella, kun pitkä talvi taas alkaa.

Toscanassa mustikan poimiminen on todellista luksusta. Ensinnäkin mustikkaa kasvaa siellä vuoristossa 1300 metrin korkeudessa Abetonessa, joten marjoja on rajallisesti. Toiseksi poimijat tarvitsevat alueelle keräysluvan.

Poiminta-aikaa on maanantaista lauantaihin kello yhdeksästä yhteen. Toimintaa valvomaan on määrätty vuoristopoliisi. Kuulostaa aika hurjalta, eikö? Toscanassa on siis syytä unohtaa muun maan mustikat ja kerätä ne koti-Suomen metsistä!

Sen sijaan karhunvatukoita Toscanassa riittää kaikille aivan ilmaiseksi. Karhunvatukka, la mora, on sitä paitsi siisti ja helppo marja poimia. Sitä kasvaa isoissa ryppäissä meidänkin kotitiemme varrella, ja muutaman litran saa kokoon lauleskellessa.

Minulle karhunvatukka on avannut oven hillojen maailmaan. En ollut eläessäni tehnyt ensimmäistäkään marmeladia, joten kilautin jälleen kerran ruoka-asioiden parhaimmalle neuvonantajalleni eli Teresa-anopille. Hänen neuvonsa oli yksinkertainen ja universaali: vettä, sokeria ja kiehautus. Sekaan ison sitruunan kuorisuikaleita.

Ensimmäisestä satsista tuli liian vetelää. Se juotiin hymy huulilla. Toisesta unohdin jauhaa (käsikäyttöisellä survojalla) siemenet, minkä seurauksena varta vasten hilloa maistamaan kutsutuilla ystävillä oli hampaat mustina ja täynnä epämiellyttäviä kokkareita.

Lannistuin hetkeksi, mutta jo pian hämmensin keitostani yötä myöten, jotta siitä tulisi tarpeeksi kiinteää. Uurastus palkittiin, tulos oli lopulta kelvollista leivän päälle levitettäväksi. Pieni purkki tyhjeni tasaista vauhtia, ja viikon jälkeen pohja pilkotti. Eikun taas keräämään.

Tiedoksenne, että vatukat maistuvat myös erilaisille nelijalkaisille ystävillemme. Isot mustakeltaiset hämähäkit tykkäävät kutoa oksiin seittejään ja ampiaiset pörräävät sankoin joukoin marjojen ympärillä. Apajat kannattaa kuitenkin luovuttaa suosiolla kilpailijalle, kun puskan takaa alkaa kuulua röhinää. Marjat kun maistuvat myös villisioille, joita Toscanassa on sankoin joukoin. Yleensä ehtii nähdä vain karkuun pötkivän otuksen saparon karvat, mutta joukkoon mahtuu rohkeitakin yksilöitä, kuten se joka torppasi mieheni pyöräretken asettumalla keskelle soratietä vahtiin. Poikasia sillä ei ollut, mutta sitäkin täydempi puska karhunvatukkaa selkänsä takana. 

Ella Kanninen 5.9.2013