Oreganon ja Armanin jäljillä Kreikassa

Ainoa tavoitteeni muutaman viikon Kreikan lomalla oli löytää italialaiselle anopilleni hänen pyytämäänsä oreganoa. Tehtävä osoittautui arveltua vaikeammaksi, sillä kaikilla Joonianmeren saarilla ei edes kasva oreganoa. Mauste kuuluu kyllä olennaisesti kreikkalaiseen keittiöön kuten salaatteihin ja pataruokiin, ja kerrotaanpa siitä olevan apua myös pienten kremppojen hoidossa. Anoppini oli kuitenkin erityisesti kieltänyt minua tuomasta turistikauppojen valmispakkauksia, joten tehtäväni oli löytää nimenomaan itse kasvatettua villioreganoa.

Lopulta Itacan saarella tärppäsi, kun avasin suuni pienen kalastajakylän ruokakaupassa. Omistajan äiti kiikutti omasta puutarhastaan oreganokimpun, joka loppuloman roikkui mieheni kauhuksi huoneemme pimeydessä ja viileydessä levittäen voimakasta tuoksuaan myös vaatteisiimme.

Oreganoa etsiessäni törmäsin moniin muihin kreikkalaisen gastronomian iloihin ja saloihin. Esimerkiksi Lefkadan saarelta raahasin kotiin purkkikaupalla paikallista timjamihunajaa. Vuoristoteiden reunat olivat täynnä hunajamyyjiä, joiden tuotteet ovat puhdasta lähiruokaa parhaimmillaan.

Tietämykseni kreikkalaisesta keittiöstä oli ennen lomaa rajoittunut viininlehtikääryleisiin ja moussakaan. Jälkimmäistä maistettiin matkaseurueessamme useamman kerran, enkä taida enää koskaan tyytyä joskus aiemmin maistamaani vetiseen versioon. Yksikään moussaka ei ollut edellisen kaltainen, peruna ja kesäkurpitsa maistuivat kesältä, jauheliha oli mureaa, ja parhaimmillaan kuumana höyryävä moussaka suorastaan suli suussa.

Hurmaavin tuttavuus ruokapuolelta oli kuitenkin vähän moussakan kaltainen munakoisoruoka papoutsakia, joka ei tosin ole mitään dieettiruokaa sille, joka haluaa säilyttää kesälinjansa. Täällä Italiassa tehdään myös maukkaita munakoisoruokia kuten perinteinen la parmigiana alla melanzana, mutta kreikkalaisten reseptissä ei säästellä juustokuorrutuksen kaloreissa.

Kahden viikon ja seitsemän eri saaren (ja muutaman kilon) jälkeen palasimme tanssimaan kreikkalaisia kansantansseja lähtöpaikkaamme Kefaloniaan, Fiscardon viehättävään kaupunkiin. Hotellimme ja sen yhteydessä pyörivän ravintolan omistaja oli todellinen Zorbas. Vaikka vuosien aikana perheravintolan omistajan tukka oli harvennut, jalka nousi edelleen korkealle, ja olivathan komeat pojat valmiina jatkamaan yrityksen pyörittämistä.

Joimme viimeiset lasilliset matkamme vakiojuomaksi muodostunutta kuivaa, aavistuksen persikkaa ja sitruunaa sisältävää valkoviiniä, jota on viljelty saarella historiaan mukaan jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua.  Iltakävelyllä kaupungin keskustasta bongasimme illalliselta myös muotiguru Giorgio Armanin, jonka pöytä oli täynnä herkullisia kalaruokia, ja monia muita yhtä onnellisen näköisiä ruokailijoita ja lomailijoita kuin me.

Ella Kanninen, 8.8.2013