Kolumni

Ruuanlaiton iloa Italian televisiossa

Vuosia sitten tein italialaiselle valtakunnalliselle tv-kanavalle matkailuohjelmaa. Kiersin maailman mahtavimpia kolkkia italialaisen kuvaustiimin kanssa ja raportoin näkemästäni lauantai-iltapäivisin. Ohjelmaa seurasi parhaimmillaan muutama miljoona ihmistä, mutta se on Italiassa niin pieni määrä, etten todellakaan ollut koko kansan tuntema kasvo, ja hyvä niin.

Ohjelman myötä minut kuitenkin kutsuttiin kokkaamaan suomalaista jouluruokaa erääseen maan suosituimmista ruokaohjelmista.  Siinä piti, muinaisen Kokkisodan hengessä, kilpailla toista joukkuetta vastaan. Kokkaustaitojani epäillen kilautin apuun ystäväni, jonka kanssa saimme yhdessä loihdittua pöytään muun muassa lohta, hirvenlihaa ja puolukoita sisältäneen menuun. Katsojat äänestivät, ja Suomi päihitti selvästi kilpakumppanin Meksikon makeat jouluherkut! Studiossa tuuletettiin.

Lähetyksen jälkeen sain jopa ihailijapostia, mitä ei ollut tapahtunut kaikkien matkailuohjelmavuosien aikana. Kokkausystäväni matkatoimistoon puolestaan tuli monta uutta, iloista asiakasta.

Vuosi sitten pääsin jälleen viemään Suomea Italian kartalle ruuan muodossa. Tunsin itseni jo kerrassaan konkariksi ja lähdin Milanoon lohisopparesepti kainalossani. Kokkaus sujui rennosti, keitto oli yksinkertainen mutta maistuva ja tuotantotiimi tyytyväinen. Unohdin koko jutun kunnes muutamaa viikkoa myöhemmin omassa toscanalaisessa pikkukylässäni tuntemattomilta alkoi sadella kysymyksiä lohisopan reseptistä. Millaista kermaa käytit? Paljonko tilliä kannatta ripotella lopuksi? Kuinka monta porkkanaa pilkoitkaan? Jakso oli tullut ulos, ja sitä oli myös katsottu!

Italian television ruokaohjelmat  kuuluvat maan suosituimpien ohjelmien joukkoon. Jokaisella kanavalla on omansa ja valtaosa ohjelmista tulee päiväsaikaan. Ne ovat hienoja, monen tunnin spektaakkeleita, joissa vieraita lappaa ovista ja ikkunoista. Musiikki soi, välillä tanssitaan, eikä kukaan ehdi pönöttämään pannujen takana. Ohjelmat on tehty ennen kaikkea päivällä kotona oleville kotiäideille tai nonnille, isovanhemmille.

Tärkein viesti, jonka ohjelmat haluavat välittää, on ruuanlaittamisen ilo. Ei ole niin tärkeää meneekö kaikki prikulleen oikein, mutta lopputuloksen on oltava herkullinen ja kaunis. Yleisö keskustelee resepteistä ja saa soveltaa omaa luovuuttaan parhaimman lopputuloksen saamiseksi. Juontaja maistelee hymy herkässä annoksiin sopivia viinejä. Näihin ohjelmiin voi hyvällä omallatunnolla jäädä koukkuun!

Ella Kanninen 14.11.2013