Suomalaisen keittiön kakihedelmä

Asuimme vuosia sitten mieheni isoisän rakentamassa maalaistalossa Pisan maaseudulla. Talo ei sinänsä ollut mitenkään erikoinen, mutta parvekkeelta avautuva laakso ja sen lukuisat hedelmäpuut olivat vailla vertaa.

Kesäisin söin itseni ähkyyn kirsikoista. Asetin tikapuut puiden runkoja vasten ja viivyin tuntikausia yläilmoissa maistelemassa herkkuja suoraan oksilta.

Syksyllä talon terassille asti ulottuvan kakipuun oranssit hedelmät suorastaan tippuivat syliini. En ollut aiemmin kuullutkaan kakista. Maistoin hedelmää, joka oli silkkaa paratiisin nektaria. Saatoin syödä monta ällömakeaa kakia peräkkäin, ja mitä pehmeämpää hedelmäliha oli, sen paremmalta kaki maistui.

Oli selvää, ettei kakirakkauteni voinut kestää ikuisuuksia. Seuraavana syksynä huomasin kiintiöni tulleen täyteen. Valitettavasti lopullisesti.

Italialainen mieheni puolestaan on hurmaantunut suomalaisesta voista ja äityy Suomessa ollessamme levittämään sitä leivän päälle vähän liiankin innokkaasti. Maitokin maistuu kuulemma aivan erilaiselta kuin Italiassa.

Kun ruoka ja raaka-aineet maistuvat siltä, miltä niiden kuuluukin, on helppo syödä itsensä ähkyyn. Lomalla se on mielestäni ihan ansaittua, mutta arjessa käy helposti kalpaten. 

Ilokseni olen myös huomannut, että se, mikä ei lapsuudessa uponnut ollenkaan, voi aikuisena maistua hyvältä. Minä esimerkiksi en voinut sietää lapsena vesimelonia ja punajuurta. Molemmat kuuluvat tänä päivänä ruokalistalleni lähes vuoden ympäri.

Lapsuudessani makumaailma ei ollut kovinkaan monipuolinen eikä 80-luvulla piipahdettu sushi-ravintolassa tai korttelin kuumimmassa thaimaalaisessa.  Silti minusta, nummelalaisesta perusmaistajasta, on kehittynyt ihan kelpo herkuttelija. Sama pätee myös viineihin, joiden maku- ja laatueroista alan pikku hiljaa päästä jyvälle.

Toscanassa ollaan aika perinteisiä ruoan suhteen. Pitkät perinteet näkyvät keittiössä, samoja ruokia on syöty satoja vuosia. Italialainen keittiö on kuuluisa konstailemattomuudestaan, mutta samalla siihen voi ehkä toivoa vähän lisää yllätyksellisyyttä.

Suomalaisen keittiön perinteet ovat paljon nuorempia kuin Italiassa, ja siksi meillä myös ollaan vastaanottavaisempia ja kokeilunhaluisempia. Suomalaisen keittiön joustavuus yhdistettynä maanmainioihin, puhtaisiin raaka-aineisiin onkin sen tulevaisuuden kakihedelmä: herkku, jonka maku on niin ainutlaatuinen, ettei siitä saa millään tarpeekseen!

Ella Kanninen 31.10.2013