Kolumni

Suoria kysymyksiä

Nuorena tyttönä olin erään kesän töissä eteläranskalaisessa Monacon lähellä sijaitsevassa merenrantaravintolassa. Paikka oli varsin epävirallinen, kannoimme asiakkaille lähinnä salaatteja, patonkeja sekä kylmiä juomia, ja nekin usein katettujen pöytien sijasta suoraan rannalle, auringossa laiskasti kylkeään kääntävien ranskalaisten nenän eteen.

Olimme varsin sekalainen sakki. Ravintolan omistaja oli italialainen ja hänen tyttöystävänsä ranskalainen, kokki tuli Pohjois-Afrikasta, minä Suomesta ja ystäväni Jenny Göteborgista. Meno oli mukavaa, ja eräänä iltana sulkemisen jälkeen itse Monacon prinssi Albert seurueineen saapui pittoreskille rannalle omat samppanjapullot mukanaan kuuntelemaan meren aaltoja. Siinä vaiheessa minut ja Jenny tosin lähetettiin kotiin nukkumaan, joten en voi kertoa miten riemukkaissa tunnelmissa iltaa vietettiin.

Rannalla vieraili kesän aikana jos jonkinlaista auringonpalvojaa. Oli näyttelijöitä, poliitikkoja, treenattuja urheilijoita, reppureissaajia, perheitä ja yrityspohattoja. Bonjour madame! Bonjour monsieur! -toivotukset riittivät eikä sen kummempaa kumartelua kaivannut kukaan. Yksi ranta onnistui yhdistämään eri yhteiskuntaluokat, taustat, kielet ja uskonnot ainakin auringonlaskuun asti.

Ehkä juuri tuona kesänä oivalsin, ettei ihmisten kanssa olemisessa titteleillä ole oikeastaan väliä. Toki prinssi on prinssi vaikka voissa paistaisi, mutta yhtä lailla inhimillisen erehtyväinen kuten olemme Albertinkin kommelluksia myöhemmin seuranneina huomanneet.

Maailmalla reissatessani olen myös todennut, että käyttäytymisen perussäännöt ovat universaaleja. Se, mikä toimii Monacossa, tehoaa myös Tartossa, tämän olen itse todistanut. Silloin kun on aidosti kiinnostunut ihmisestä tai hänen tekemisistään, ylimääräistä lämmittelyä ja small talkia ei edes tarvita.

Välittömyys ja olemisen helppous ovat tietyille kulttuureille ominaisempia kuin meidän pohjoismaiselle pidättyväiselle kulttuurillemme. Olen kuitenkin pannut merkille, että myös meidän suomalaisten on helpompi olla vastaanottavaisia ja rentoja, jos kiertelyn ja kaartelun sijasta saamme puhua asiaa. Esimerkiksi italialaiset ovat yllättävän mestarillisia suoraan kysymisessä eivätkä pidä sitä millään tavalla tunkeilevana.  Illallisen aikana voidaan huumorin ja hyvän tuulen avulla vertailla palkkoja sekä käsitellä pieleen menneitä talokauppoja, avio-ongelmia tai kiukuttelevan teinin angstia. 

Tämä tapa sopii yhtä hyvin myös meille suomalaisille.

Nyt pikkujoulujen ja edustusjuhlien aikaan olen testannut tapaa. Kun esitän keskustelukumppanille yllättävänkin suoran ja henkilökohtaisen kysymyksen, annan myös itsestäni kuvan, että olen luottamuksen arvoinen kuuntelija. Olen päässyt hienoihin keskusteluihin, joita ei ole edeltänyt kymmenien minuuttien mittainen jaarittelu turhanpäiväisyyksistä.

Enkä epäilisi hetkeäkään, jos saisin mahdollisuuden kysyä prinssi Albertilta noista hienon elokuisen kesäyön tapahtumista liki kaksikymmentä vuotta sitten.

Ella Kanninen 12.12.2013