Kolumni

Take away italialaisittain

Skypetimme italialaisten naapureidemme kanssa muutama ilta sitten.  Kerroin, että olimme juuri tulleet kotiin kaupungilta ja tuoneet mukanamme ruoka-annokset nepalilaisesta ravintolasta. Ooh, nepalilaista, ystävämme ihastelivat. Toscanan maaseudulla ei törmää etnisiin ravintoloihin eikä siellä tunneta take away -kulttuuria. Poikkeuksena tietysti noutopizzat, joita kannetaan kotiin varsinkin viikonloppuisin. Myös herkkutiskillä varustetuista alimentareista, pienistä ruokakaupoista saa pyytäessä täytettyjä paninoja eli voileipiä. Valkoisen sämpylän väliin ladotaan paksuja siivuja parmankinkkua ja vielä paksumpia pecorino-juuston paloja. Herkkua mutustellessa leuat saavat todella jumpata!

Maaseudulla ruoka valmistetaan ja syödään oman pöydän ääressä. Toscanalaisen keittiön cucina povera (”köyhä keittiö”) -periaatteen mukaan kaikki syötäväksi kelpaava käytettiin tarkkaan. Eilisen tähteet pyritään edelleenkin käyttämään jossain muodossa seuraavana päivänä. Kerran näin ruokaohjelmassa, kuinka ylimääräinen keitetty spagetti sekoitettiin munakkaaseen. Kierrätystä kerrakseen!

Valkosipuli, rosmariini, salvia ja pippuri riittävät maustamaan ruoan. Masterchefit saavat kikkailla currylla ja muilla eksoottisimmilla mausteilla ihan rauhassa, kotikeittiöissä luotetaan perinteisiin aromeihin.

Suolan käytössä italialaiset saisivat satikutia, jos mittarina toimisivat suomalaiset terveyssuositukset. Ainoa, josta suola puuttuu kokonaan, on toscanalainen leipä. Mauton leipäviipale on perinteisesti saanut makua, kun päälle on lorautettu oliiviöljyä ja ripoteltu suolaa. Välimeren ruokavalio on maailman terveellisimpiä, ja italialaiset ainakin vielä jokin aika sitten maailman sopusuhtaisin kansa.

Liekö hyvinvointiin syynä sitten hyvä seura pöydän ääressä ja ihmiset ympärillä. Maaseudulla take awayn sijasta kun toimii ennemminkin take with tai take in -kulttuuri. Kotiin kutsutaan usein vieraita, ja lähellä asuvat sukulaiset syövät ahkerasti toistensa luona.

Ella Kanninen
18.2.2014