Kolumni

Työläs dolce vita

Törmäsin tovi sitten vanhaan ystävään. Emme olleet nähneet viiteentoista vuoteen, mutta juttu jatkui suurin piirtein siitä, mihin se oli edellisellä tapaamisella jäänyt. Molempien elämässä oli sattunut ja tapahtunut, mutta aikoinaan välillemme rakentunut luottamus ja arvostus olivat selvästi säilyneet ennallaan. Niin kepeän vaivatonta oli kuulumisten ja ajatusten vaihtaminen. Mietin mistä johtuu, että joskus vanhan ystävyyssuhteen herättäminen henkiin on helpompaa kuin uuden ylläpitäminen.

Ja Italiassa se vasta vaivaa vaatiikin! Siellä 14.2. on omistettu rakkaudelle ja rakastuneille. San Valentinona ystävät kutsutaan korkeintaan vahtimaan lapsia, jotta pariskunta saa kaivattua laatuaikaa. Mutta voi sitä stressin määrää! Ainakin mitä on uskominen italialaisia lehtiä ja nettisivuja. Ne tarjoavat jo viikkoja ennen h-hetkeä vinkkejä ja ehdotuksia täydellisen San Valentinon onnistumiselle. Odotukset ovat korkealla eikä kumppanille saa tuottaa pettymystä.

Ravintolan valitsemisessa on eräänkin neuvojan mielestä hyvä pohtia, kuka on ja mistä tulee. Valinnassa suosikkilistoja tärkeämpää on valitsijan luonne. Rento tyyppi voi viedä deittinsä vaikka pizzeriaan ja olla varma menestyksestä. Pingottajan kannattaa kuulemma pelata varman päälle ja käyttää kaikki kontaktinsa päästäkseen purjehtimaan huippusuositun ravintolan jonon ohi.

Eikä tietenkään ole se ja sama mitä päällensä pistää. Muotipalstalla kehotetaan välttämään ylilyöntejä, suosimaan samettia ja sijoittamaan mahdollisuuksien salliessa huippusuunnittelijan luomukseen. Suoran lainauksen mukaan ”uhraus on iso kukkarolle, mutta pieni verrattuna siihen, miten suuren vaikutuksen takuulla tekee.”

Niinpä niin, ei se dolce vita tietysti ihan tyhjästä synny. Toivon italialaisille onnistuneita rakkaustreffejä! Minä puolestani iloitsen jokaisesta elämässäni olevasta tai siinä käyneestä ystävästä syömällä muutaman sydämenmuotoisen suklaan.

Ella Kanninen
31.1.2014