Kolumni

Vernacciaa ja sahramia

Kirkkaalla ilmalla, ja jos oikein siristää silmiään, voi takapihaltamme nähdä toscanalaisen keskiaikaisen linnoituskaupungin San Gimignanon tornit. Kaupunki on yksi lempikohteistani Toscanassa, vaikkakin se on valtaosan vuodesta Venetsian kaltainen turistihitti. Massamatkailusta huolimatta kaupungin asukkaat ovat säilyneet yllättävän kylmähermoisina ja sydämellisinä.

San Gimignanon ympäristö on täynnä viininviljelijöitä. Sellaisia ovat myös ystäväni Flavia ja Francesco. Kolmikymppiset nuoret ovat suorittaneet opintonsa taidehistoriasta ja arkkitehtuurista, mutta veri veti jatkamaan sukutilaa. Kahdeksan hehtaarin luomutilalla kaikki tehdään itse, mutta juuri nyt, kun sadonkorjuu on käynnissä, lisäkäsiä tarvitaan. Ensi vuonna nuoripari toivookin saavansa apuun vapaaehtoisiksi myös suomalaisia rypäleenpoimijoita.

Yhdellä rinteellä kasvaa Vernaccia-rypälettä, joka on toscanalainen erikoisuus. Siitä valmistetaan samannimistä valkoviiniä. Viini ei ole ihan tuore tulokas, sillä se mainitaan jo Danten Jumalaisessa näytelmässä.

Oma suhteeni Vernacciaan on kasvanut ja kehittynyt sinä aikana, jonka olen Italiassa asunut. Aluksi en pitänyt siitä juurikaan, se oli minun makuuni liian erikoinen. Nykyään täytän sillä mielellään lasini varsinkin, kun tarjolla on pastaa tai kalaruokia.

San Gimignanoa kutsutaan keskiajan Manhattaniksi eikä pelkästään korkeiden torniensa vuoksi. Kaupunki oli yksi pyhiinvaellusreitti Via Francigenan pysähtymispaikoista, ja se vaurastui tarjoamalla palveluita, kuten majoitusta ja ruokaa pitkän matkan kulkijoille.

Toinen arvokas kaupattava oli sahrami, jota kasvoi San Gimignanon kukkuloilla runsaasti.  Mauste on edelleen haluttua tavaraa. Vain muutama kymmen viljelee kuitenkin enää tätä vaativaa maustekasvia.

Muutaman kilometrin päässä Flavian ja Francescon viinitilalta syksyn sahramisatoon valmistautuva Tiziana-rouva tietää, miten kovan työn takana mausteen kerääminen on. Hän pyörittää pientä maatilamatkailutilaa, mutta yhdellä hänen pelollaan on piilossa aarre.

Sahrami kukkii vain muutaman viikon ajan, yleensä loka–marraskuussa. Joka yö Tiziana apureineen  kerää kukat talteen. Niistä erotellaan sitten käsin punaiset luoteet eli mausteeksi kelpaava osa.

Hyppysellinen riittoisaa maustetta riittää värjäämään riisin keltaiseksi ja antaa ainutlaatuisen makuelämyksen. Todellista lähiruokaa ja -juomaa omilta pelloilta. Kyllä Tizianan, Flavian ja Francescon kelpaa herkutella! 

Ella Kanninen 3.10.2013