Kolumni

Viiniä, akrobatiaa ja rauniokoiria

Huomio kaikki italialaisten viinien ja kuplivien ystävät! Nyt on oikea aika matkustaa korkkaamaan Italian kevät ja samalla tutustua valtavaan viinikanttiinien tarjontaan.

Jos googlaan italiaksi kevät 2014 viinit (vini primavera 2014), osumia tulee yli 10 miljoonaa! Pohjoisesta etelään saapasmaan kevät on täynnä viinitapahtumia. Eikä nyt puhuta suinkaan pelkästä lasien kilistelystä.

Esimerkiksi Veneton maakunnasta bongaan prosecco-tilaisuuden, joka kestää koko päivän. Ohjelmassa on paikallisten herkkujen maistelua ja esimerkiksi hiusnäytös, jossa tehdään kampauksia ja esitellään uusia aurinkolaseja. Paikalla ovat myös läheisen taimitarhan porukat tekemässä kukkien sidontaa ja autokauppias uusien sporttikärryjensä kanssa. Ei tule aika pitkäksi, ja kaikki tämä kuplivan varjolla!

Ja kuunnelkaas tätä. Alto Adigen maakunnassa sijaitsevalla tilalla viinikevät otetaan vastaan seuraavanlaisella kattauksella: Dj-Mirko musisoi, kuoro laulaa, akrobaatit taiteilevat ja rauniokoirat esittelevät pelastustaitojaan. Viinin ympärille voi näköjään rakentaa mitä vain.

Kaikki tilaisuudet on järjestetty tavallista maistajaa varten. Viinitilat suorastaan kilpailevat sillä, kuka keksii vängimmän ohjelman. Ehkä tästä italialaisten innovatiivisuudesta ja mielikuvituksen rajattomuudesta voisi ottaa esimerkkiä. Ihan selvästi trendinä on tarjota ohjelmaa koko perheelle. Tuleekin mieleen meikäläisten vappu piknikkoreineen, viltit ja muut lämmikkeet kainalossa.

Vaikka taloustilanne on tällä hetkellä Italiassa mitä on, kevät tuo mukanaan toivoa ja uskoa parempaan. Kun kevät herättää talven harmaudesta, on aika ryhtyä nuuhkimaan ympärilleen. Viini on iloinen asia, ja esimerkiksi tilat haluavat jakaa tuotteensa mahdollisimman monelle. Kovat ajat vaativat entistä kekseliäämpiä tapoja markkinoida, mutta ainakin minuun tällaiset viikonlopun kestävät karnevaalit tehoavat. Samalla jälleen kerran ymmärrän, miten luonnollisesti viiniin suhtaudutaan Italiassa.

Ella Kanninen
17.3.2014