Matkalla

Argentiinan tasankojen viinit

Patagonian olosuhteet ovat viininviljelijän kannalta haastavia mutta myös palkitsevia.

”Paratiisi”, sanoo patagonialainen viininviljelijä Guillermo Barzi. Guillermo esittelee valtavaa karttaa. Argentiinan eteläisin viinintuotantoalue, Río Negro, sijaitsee Patagonian autiomaan pohjoislaidalla. Englantilaisten asuttajien neuvokas patojärjestelmä on tehnyt jäätiköiden raastamasta laaksosta viheriöivän keitaan. Kastelujärjestelmä jakaa alueen kilometrin kokoisiin neliöihin.

Käsityötä

Guillermo Barzin tilalla viljellään pääsääntöisesti Merlot-lajiketta. Barzin tila edustaa alkuperäistä pioneerihenkeä: hänen isoisoenonsa perusti alueen ensimmäisen viinitilan vuonna 1909.

”Patagonia on väkevän luonteen maa”, Guillermo Barzi kuvailee ylpeänä, ”upea, tuulinen, valtava, asumaton, karu, kaunis maa, joka tuottaa aivan omanlaisensa aromit.

Karu ilmasto suosii niukkaan satoon tähtäävää viljelytyyliä. Guillermo Barzi valmistaa elegantteja ja kompleksisia viinejä, mutta niitä yhdistää poikkeuksellisen raikas ja aito hedelmän maku.

Ammattilaisen otetta

Enologi Hans Vinding-Diers on Bordeaux’n kasvatti. Hän jalostaa viiniksi kaksi satoa vuodessa eri puolilla maapalloa  ja on yksi maailman arvostetuimmista asiantuntijoista.

”Täällä ei sada, ei ole tauteja, ei viinikirvaa, ei mitään ongelmia – paikka on ideaalinen orgaaniselle viljelylle.” 

Kun Hans Vinding-Diers sai maisteltavakseen Guillermo Barzi tilan vanhoja kontrollipulloja ja hämmästeli niiden ominaisuuksia.

”Ymmärsin, että alueen voima on puhdas ilma ja Andeilta tulevan veden voimakas mineraalisuus”, Hans kertoo.  ”Ja auringonvalo.” Hans Vinding-Diers on sanonut, että kun pitää köynnöksistä hyvää huolta, niin viinit tekevät itse itsensä.

Hansia kuunnellessa tulee hyvä olo. Patagonialla on pakko olla jokin maaginen voima, joka vetää puoleensa näitä intohimoisesti viinille omistautuneita ihmisiä.

Idylli

Jos Hans Vinding-Diers vaikuttaa elämäntaiteilijalta, Piero Incisa Della Rocchetta on viinimaailman rock-tähti. Sassicaiaa tuottavan perheen keulakuvana tunnetun miehen suvussa on viljelty viiniä tuhat vuotta. Piero osti Hansin Patagoniasta löytämän viinitilan kaikki Pinot Noir -palstat.

”Köynnökset ovat vanhempia kuin Romanée-Contilla”, Piero vertaa Burgundin ylpeyteen. Vanhat köynnökset tuottavat sopivan määrän rypäleitä, joiden tanniinit ovat pehmeämpiä. Piero Incisa Della Rocchettan puutarhaa muistuttava tila tunnetaan koko laakson kauneimpana.

”Perhoset, linnut ja mehiläiset ovat palanneet”, Piero selittää.

Idylli jatkuu tuotannossa, ja kaikki toimii painovoimalla. Pieron patagonialainen pinot noir on yllättävä, mutta upea viini – rakenne on ryhdikäs, mutta kirkkaan vivahteikas. Viinissä on valtavasti voimaa ilman raskautta.

”Tästä tulee vielä upeaa viiniä”, Piero lupaa, ”Sadan vuoden päästä.” 

Artikkeli on julkaistu Etiketin numerossa 3/2010.

Teksti: Marko Pasanen
Kuva: Riitta Sourander

Argentiinan viinialueet

  • Salta: pohjoisin alue, josta löytyy viileitä kasvupaikkoja, sillä tarhat sijaitsevat 1700–3100 metrin korkeudessa
  • Catamarca: pohjoinen viinialue, tarhoja 1 700 metrin korkeudessa
  • San Juan: kuivaa ja kuumaa seutua, johon Syrah sopeutuu
  • Mendoza: yli 80 prosenttia Argentiinan viineistä on peräisin Mendozasta
  • Neuquén ja Río Negro: Patagonian alueella olevia viinialueita, joista Rio Negro on ollut viinialueena jo sata vuotta

 Teksti: Pirkko Koivu