Matkalla

Luonnonmukaista valkoviiniä Itävallasta

Itävallan viinit valtaavat maailmaa kahdella aseella: Grüner Veltliner -kansallisrypäleellä ja luonnonmukaisuudella.

Itävallan kansallisrypäle Grüner Veltliner oli toiseen maailmansotaan asti vain rypäle muiden joukossa. Sitten Lenz Moserin tilalla välähti: Kun köynnökset istutetaan levein välein ja ne pääsevät nauttimaan auringonpaisteesta, Grüner Veltliner tuottaa erinomaista laatua. Etenkin jos sadot maltetaan pitää pieninä.

Tänä päivänä Grüner Veltliner on Itävallan selkeä ykkösrypäle, ja sen viljelyala on yli kolmannes maan viiniviljelmistä. Koillis-Itävallassa se on valtarypäle, jonka ohella valkoisista lajikkeista viljellään merkittävässä mitassa vain Rieslingiä.

Grüner Veltlineriä pidettiin aiemmin rypäleenä, josta tehty viini piti nauttia nuorena. Siksi se on suosikki Itävallan Heuriger-viinituvissa, joissa perinteisesti tarjoiltiin nimensä mukaisesti vain ”tämän vuoden viiniä”. Huippuvalmistajien grünerit ovat kuitenkin osoittaneet kestävänsä erinomaisesti kypsyttämistä.

Myyttinen terroir

Viinin makuun vaikuttavat tekijät ovat suurelta osin viinitarhalla. Kasvuolosuhteet – se myyttinen terroir – on Tonavan laaksossa silmin nähtävissä ja sormin koeteltavissa. Viinitarhat kiipeävät jokilaakson rinteitä korkealle vuorenrinteelle, kun alhaalla laaksossa köynnökset imevät voimansa joen kuljettamasta lössimaasta. Tuloksena on hyvin erilaisia valkoviinejä, joissa maistuvat myös vaihtelevat sääolosuhteet. Maaperä on kalsium- ja kalkkikivipitoinen.

Spitzin kylässä Wachaussa tuottaja Weingut Franz Hirtzberger kasvattaa rypäleitä kymmenellä tarhalla. Tonavan rannalla Donaugartenissa kasvaa Grüneriä, samoin talon yläpuolella nousevalla Rotes Torilla. Jyrkän ylärinteen kiviterasseilla kasvaa Riesling. Terassien ansiosta köynnöksiä voidaan tarvittaessa kastella ja kypsät rypäleet kuljettaa traktorilla alas.

”Kiviterassit vaativat viidestä seitsemään kertaan niin paljon työtä kuin normaaliviljely, mutta asiakkaat eivät sitä voi tietää. Siksi sen on maistuttava laadussa”, viinitilan emäntä Irmgard Hirtzberger kertoo.

Myös sadonkorjuu on käsityötä.

Ei ylituotantoa

Wien on maailman ainoa metropoli, jossa kasvatetaan tosissaan viinirypäleitä. Weingut Wieninger on alkujaan ollut pelkkä heuriger eli tehnyt viiniä oman kievarin tarpeisiin, mutta 1980-luvulla ohjat ottanut Fritz Wieninger Jr on kehittänyt Pohjois-Wienin Stammersdorfissa sijaitsevan krouvin laatuviinitaloksi.

Köynnökset kasvavat rinteillä huolella koulittuina. Rypäleet käytetään viiniksi heurigerin alla sijaitsevassa kellarissa, josta niitä viedään ympäri maailman, esimerkiksi Sri Lankaan.

”Itävallassa ei ole ylituotanto-ongelmaa. Rypäleestä, tuottajasta ja tuotantoalueesta riippumatta kaikille itävaltalaisille valkoviineille yhteistä on raikkaus ja hedelmäisyys. Viinit tunnistaa heti itävaltalaisiksi”, Fritz Wieninger Jr summaa.


Uusi uljas tuotanto

Vuonna 1985 Itävallan viiniviennissä tapahtui skandaali. Muutamat ahneet tuottajat yrittivät tehdä kuivista valkoviineistään makeita. He lisäsivät viiniin pakkasnestettä eli glykolia – ja jäivät kiinni. Lisäaine ei tappanut ketään, sillä myrkytykseen olisi vaadittu melkein 30 pulloa päivässä kahden viikon ajan. Mutta Itävallan viiniviennin se vei henkihieveriin.

Ennen viiniskandaalia Itävallasta vietiin maailmalle pääosin halpaa ja makeaa sekoiteviiniä. Skandaali pani kaiken uusiksi. Itävallan viinilainsäädäntö on nyt maailman tiukimpia. Sen ansiosta itävaltalaiset viinit ovat hyvin luonnonmukaisia ja siksi myös persoonallisia.

Vuonna 2007 Itävallassa rikottiin viininvientiennätykset paitsi määrällisesti myös rahassa mitattuna: maailmalle vietiin yhä kalliimpia ja laadukkaampia viinejä. Kun tänä päivänä puhutaan itävaltalaisista viineistä, tarkoitetaan pienten tuottajien laadukkaita pullotteita, jotka ilmaisevat kasvuolosuhteitaan niin hyvin kuin suinkin ja joita on korjailtu niin vähän kuin mahdollista.

Artikkeli on julkaistu Etiketin numerossa 1/2009.

Teksti: Juha Virkki
Kuvat: Tommi Anttonen