Tiesitkö tämän?

Oluttyypit: lager, vehnäolut, vahva lager ja erikoisuudet

Oluttyyppien avulla kuluttajat ymmärtävät olutmaailman laajuuden helpommin ja osaavat tarttua makunsa mukaisiin tuotteisiin. Tutustu aluksi lageriin, vehnä- ja erikoisoluisiin sekä vahvaan lageriin, ja jatka lukumatkaa pilsin, stoutin, portterin ja alen kera.

Lager

Maailman suosituin oluttyyppi vaalea lager on ruokapöydän hyvä yleisolut. Vahva lager sopii erityisen hyvin syksyisten liharuokien kumppaniksi.  

Lager-sanaa käytetään usein pohjahiivaoluiden yleisnimenä. Pohjahiivaoluihin kuuluvia pääoluttyyppejä ovat kuitenkin myös tumma lager ja pils sekä alkoholipitoisuudeltaan vahvat lagerit. Kullankeltaisia lager-oluita nautitaan lähestulkoon maailman joka kolkassa.

Lager-sana on peräisin Saksasta ja lageroinnista eli oluen kypsyttämisestä kylmässä. Se edistää säilyvyyttä, sillä viileässä hiiva selättää bakteerit. Puhtaan raikkaat lagerit saavat siis makunsa kylmässä, jolloin hiivan työskentely ei tuota sanottavasti käymisaromeita, kuten esimerkiksi aleille ominaista hedelmäisyyttä.

Lagereiden tuoksua voi kuvata kevyen viljaisaksi ja maltaiseksi, makua maltillisesti humaloiduksi, raikkaaksi ja yleensä kuivahkoksi.

Vehnäolut

Saksa on kuuluisa vehnäoluistaan. Vehnä antaa olueen hedelmäistä raikkautta ja terhakkaa hapokkuutta. Vehnä jättää jälkensä myös oluen väriin: lopputuloksessa on sekä kuultavuutta että vehnän proteiinien ansiosta luonnollista sameutta.

Korkeasta lasista nautitun, kepeän raikkaan vehnä­oluen kruunaa kuohkea vaahtokukka. Juuri pumpulimainen pysyvä vaahto on olennainen osa vehnäoluita, sillä vehnässä on runsaasti vaahdonmuodostusta edistäviä proteiineja.

Vehnäoluiden esikuvana pidetään baijerilaisia hefe-weizeneitä. Ne ovat pintahiivalla melko korkeassa lämpötilassa käytettyjä oluita, jotka jatkavat elämäänsä pullossa. Mukana on näet hiivaa ja tilkka vierrettä, jotka yhdessä aikaansaavat jälkikäymisen ja siten runsaan hiilidioksidi­pitoisuuden.

Niille, jotka haluavat juoda vehnäoluensa kirkkaana, on olemassa suodatettu ja helpommin lähestyttävä alatyyppi nimeltään kristallklar. Myös tummemmasta oluesta pitäville on tarjolla maltaisempi ja täyteläisempi alatyyppi dunkles. Eri vehnäoluiden tuoksuja yhdistää usein banaanin, omenan, vaniljan ja jopa purukumin tuoksu sekä fenolisuus, jota ammattimaistajat kuvaavat lääkemäiseksi.

Belgiasta kotoisin oleva valko-olut eli witbier on sekin samea, kermanvalkoinen, raikas ja sitruksinen oluttyyppi, johon on käytetty ohran ohella kolmasosa mallastamatonta vehnää kepeyttä antamaan. Makuelämystä ryydittävät korianteri ja curaçao-appelsiinin kuori.

Vahva lager

Vahvat lagerit ovat runsaita ja tasapainoisia oluita. Niissä on makeutta ja runsaamman alkoholin suomaa pyöreyttä. Maltaisuus tuntuu rikkaampina ja jopa kara­mel­limaisina makuina.

Saksalaiset määrittelivät tarkasti, mitä sikäläinen vahva lager on. Bock-nimellä tunnetun vahvan lagerin kantavierreväkevyyden eli vierteen sokeripitoisuuden on oltava yli 16 prosenttia ja alkoholitilavuuden yli 6,7 prosenttia. Maltaisen makea bock, meikäläisittäin pukki­olut, on katkero­pitoisuudeltaan mata­la ja väriltään yleensä kuparinen tai ruskea. Doppelbock on piirun verran vahvempaa.

Bock-oluiden synnyinsija on Ala-Sak­sissa Einbeckin kaupungissa, jossa väitetään olleen keskiajalla peräti 700 panimoa. Kaupungin olut oli vahvaa, ja se säilyi hyvin. Kun Einbeckin kaupunki keksi lahjoittaa bockiansa Martti Lutherin häihin vuonna 1525 – tätä kutsuttaisiin kai nykyään tuotesijoitteluksi – oli oluen maine vuosisadoiksi taattu.

Erikoisuudet

Alkon tyyppiluokituksessa erikoisuudet ovat ryhmä oluita eri puolilta maailmaa. Niistä osa on hyvin vanhoja paikallisia perinneoluita ja osa aivan uusia tuotteita.

Mausteita on oluenpanossa käytetty jo ammoisista ajoista. Vasta humalan vakiintuminen yleisimmäksi mausteeksi syrjäytti maustesekoitukset. Maustetut oluet sopivat vaikkapa aperitiiviksi ja ovat useille ennen kokemattomina juomina hyviä keskustelunavaajia. Hedelmäolut nimenä vihjaa, että yleensä aivan tavalliseen tapaan valmistettuun olueen on jossain vaiheessa lisätty oikeita hedelmiä, mehutiivistettä tai aromia. Ohraa ne sisältävät aina, se on joka oluen – myös maissi- ja riisioluen – lähtökohta.

Oluita voi yhdistää myös valmistustapa. Tällöin puhutaan esimerkiksi trappistioluista, jotka pannaan aina luostareiden yhteydessä ja munkkien valvonnassa. Muodikkaita erikoisuuksia ovat myös alun perin saksalaiset savuoluet, joita valmistaa nykyään moni kotimainenkin panimo.

Tiettyinä vuodenaikoina pannut oluet eivät ole tyypiltään rajattuja, vaan panimot voivat luoda vapaasti talvi- ja jouluoluita. Ainoa jouluoluiden yhteinen tunnusmerkki taitaakin olla jouluisen pakkauksen lisäksi tumma väri.  


Teksti: Mikko Salmi
Kuva: Mikko Hannula

Oluttyypeistä kertova juttusarja on luettavissa Etiketti-lehdistä 1-4/2011. Digiversiot lehdistä löydät täältä.