Panimolla

Omenasiideriä Englannista

Englannissa, lähellä Walesin rajaa, multa on punaista ja paksua. Siinä kaikki kasvaa loistavasti, myös omenapuut. Ei olekaan ihme, että Hereford on maailman siiderikeskus.  

Omenapuita siintää silmänkantamattomiin. Pullukat puut ovat ankaran trimmaamisen ja jalostuksen tulos – siten niitä mahtuu pellolle kahdeksan kertaa enemmän kuin luonnollisen mallisia omenapuita.

Siideriomenalajikkeita on noin 350. Pääomenalajeja ovat muun muassa Dabinett ja Michelin; niissä on korkea sokeripitoisuus ja hyvä vastustuskyky taudeille. Siideriomenat ovat aika rumia, ruttuisia ja tanniinisia. Maku on sanoinkuvaamaton, hapan ja kuiva.

Korjuukone tarttuu rautakädellään puun runkoon, seuraa nopea ravistus ja hups – puu tärisee hetken ja omenat ovat maassa! Tähän menee viisi sekuntia. Lopuksi kone kerää omenat. Ero käsin tehtävään korjuutyöhön on huikea; hyvä poimija keräsi päivässä omenat noin 40 puusta, kone tekee saman alle tunnissa.

 

Sodat ja verotus siiderin historiassa

1000-luvun alkupuolella siideri oli kansan ja yläluokan juoma, jota tekivät maanviljelijät ja munkit. Juoman alkoholipitoisuus oli reilusti yli 10 prosenttia.

Sodat ja verotus ovat vaikuttaneet siiderin historiaan. Kun vuonna 1337 englantilaiset jäivät ilman ranskalaista viiniä satavuotisen sodan ajaksi, siiderin suosio kasvoi räjähdysmäisesti.

1600-luvulla juomasta kehitettiin miedompi versio, ciderkin eli pieni siideri, kun omenat puristettiin kahdesti. Muutoinkin aikakauden valmistusmenetelmät olivat mielenkiintoisia, sillä tavallista oli, että käymissammioon joko lisättiin tai eksyi  lihaa käymisen vauhdittamiseksi.

Miedon siiderin tuotanto kasvoi 1700-luvun Englannissa, kun maatyöläisille maksettiin osa palkasta siiderinä. Päiväannos oli neljästä viiteen painttia (yksi pint on reilu puoli litraa). Vuonna 1887 laki kielsi palkan maksun siiderinä.

Vuosina 1870–1900 peräti kaksitoista siideripanimoa aloitti toimintansa Herefordissa, mukaan lukien Westons ja Bulmers. 1900-luvulla siiderin kulutus nousi pikku hiljaa, ja toisen maailmansodan jälkeen tahti kiihtyi. Juoma levisi ympäri maailmaa: Etelä-Afrikkaan, Australiaan, Ruotsiin ja Suomeen.

Tänä päivänä Herefordissa toimii kymmeniä siideripanimoita. Siiderin historiaan voi tutustua siiderimuseossa, jonka vitriineistä löytyy muutama suomalainenkin siideripullo.

Suodatetaan, pastöroidaan, selvitetään, makeutetaan…

Bulmersin vuonna 1975 rakentama maailman suurin alkoholisäiliö, Strongbow´ksi nimetty terässiilo, on Guinnessin ennätysten kirjassa. Siihen mahtuu noin 7,2 miljoonaa litraa siideriä. Tehdasalueella on pienempiä mutta silti jättiläismäisiä säiliöitä kymmeniä.

Sementtikanavan varrelle johtaa sadonkorjuun aikaan loputon rekkaliikenne, kun omenoita tuodaan tehtaille. Omenat uitetaan kanaalia pitkin puristamoon, ja roskat ja mädät omenat nousevat pinnalle. Puristamossa omenat silputaan ja mylly rusentaa mehun ulos hedelmistä. Osa mehusta viedään käymistankkeihin ja osa varastoidaan.

Käymissäiliössä valmistetaan perussiideriä, josta jatkojalostetaan eri brändejä, sillä erot makeudessa ja alkoholipitoisuudessa syntyvät vasta perussiiderivaiheen jälkeen.

Siideri käy keskimäärin noin kolme viikkoa, jonka jälkeen juomaa kypsytetään muutamia viikkoja. Lopuksi siideriä suodatetaan, pastöroidaan, selvitetään, makeutetaan, kylmennetään ja hiilihapotetaan laadun mukaan.

Artikkeli on julkaistu Etiketin numerossa 2/2007.

Teksti ja kuvat: Eeva Puhakainen