Alkuruoka

Parhaat eväät piknikille

Kokeile Etiketin parhaiden piknik-herkkujen reseptejä vuosien varrelta. Korin ja kylmälaukun kätköistä voi kattaa vaikka kokonaisen kesäisen menun.

Piknik on aina inspiroinut niin taiteilijoita, kirjailijoita kuin elokuvaväkeäkin. Taidehistorian kuuluisin piknik-kuvaus lienee Edouard Manetin maalaus Aamiainen nurmikolla, Le déjeuner sur l’herbe, vuodelta 1862.

Vaikka piknik-sanan käytöstä on merkintöjä jo 1500-luvulta alkaen, tapa nauttia juomaa ja ruokaa ulkosalla levisi laajemmalti vasta vuoden 1789 jälkeen. Ranskan vallankumouksen jälkeen kansa pääsi kuninkaallisiin puistoihin viettämään uutta vapaa-aikaansa, koska työaikaa alettiin säädellä samoihin aikoihin.

Herkulliset syrnikit eli venäläistyyliset rahkaletut maistuvat niin kylmänä kuin lämpimänäkin. Niiden ohjetta on kyselty Etiketin toimituksesta vuosien saatossa useamman kerran. Mozzarella-terriiniin on koottu italialaisen antipastolautasen parhaat palat. Jogurtti-vanilja-mansikkahyytelö, jonka resepti on alla, kestää kylmälaukussa hyvin kuljetuksen herkuttelupaikalle.


Syrnikit eli venäläistyyliset rahkaletut

Ainesosat:

  • 2 dl maitorahkaa
  • 4 munaa
  • 6 rkl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • voita paistamiseen

Valmistusohje:

  1. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi seokseksi.
  2. Sulata pannulla voita ja kaada pannulle noin 1/2 dl taikinaa annosta kohden.
  3. Paista paksuhkot letut hiljalleen miedolla lämmöllä molemmin puolin ja pakkaa evääksi. Taikinan voi pakata myös pulloon ja paistaa letut retkipaikalla, jos siihen on mahdollisuus.
  4. Tarjoa rahkalettuja hillojen, marjojen ja jäätelön kanssa. Jos jätät taikinasta sokerit pois, voit tarjota niitä suolaisten täytteiden kanssa.

Vinkki: Myös kardemumma ja sitruunamehu käyvät makeiden rahkalettujen mausteeksi.


Mozzarella-terriini

Gluteiiniton

Ainesosat:

  • 100 g Serranon tai Parman kinkkua ohuina viipaleina
  • 500 g puhvelin- tai lehmänmaito-mozzarellajuustoa
  • 2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • noin 4 rkl vihreää pesto-kastiketta

Koristeluun

  • salaattia, rucolaa ja pinjansiemeniä

Valmistusohje:

  1. Valuta mozzarellat ja tomaatti-viipaleet hyvin.
  2. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka tuorekelmulla.
  3. Aseta kinkkuviipaleita vuokaan; ensin päätyihin ja sitten pitkille sivuille niin, että viipaleesta puolet jää vuoan ulkopuolelle.
  4. Leikkaa hyvin valutetut juustot ja tomaattiviipaleet pitkittäin suikaleiksi ja lado leikkaussuunnassa kerroksit-tain pestokastikkeen kanssa vuokaan. Painele mahdollisimman tiiviiksi ja käännä kinkkuviipaleet ja muovikelmu päälle kanneksi.
  5. Aseta terriinin päälle paino. Anna makujen vetäytyä ja terriinin tiivistyä kylmässä seuraavaan päivään.
  6. Leikkaa kylmänä mahdollisimman terävällä veitsellä valmiiksi annosviipaleiksi. Voit myös panna terriinin tunniksi pakastimeen jähmettymään ennen leikkaamista.
  7. Tarjoa salaatin ja hyvän maalais-leivän kanssa.

Jogurtti-vanilja-marjahyytelö

Nämä jälkiruoat säilyvät hyvin annoslaseihin tai kuppeihin valmistettuna ja kylmälaukussa kuljetettuna.

  • 4 liivatetta
  • 2 dl kermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 2 dl sokeria
  • 1 sitruunan mehu
  • 750 g maustamatonta jogurttia

Pinnalle
mansikkahyytelöä
(mansikoita ja hyytelösokerilientä)

  1. Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  2. Kiehauta kerma ja sokeri sekä halkaistu vaniljatanko ja siemenet.
  3. Mausta seos sitruunamehulla.
  4. Poista vaniljatangot. Puristele liivatteista enin neste ja sulata kuuman kerman joukkoon.
  5. Sekoita joukkoon jogurtti. Kaada seos annosmaljoihin tai pieniin viini- tai juomalaseihin. Yhteen annokseen riittää noin 1 1/2 dl seosta.
  6. Siirrä lasit kylmään hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielummin yön yli.
  7. Kiehauta 1/2 l vettä ja sekoita joukkoon 1 dl hyytelösokeria. Keitä liemi kirkkaaksi. Sekoita liemi viipaloitujen mansikoiden joukkoon ja lusikoi sitten jogurttihyytelön pinnalle.

Vinkki: Voit käyttää muitakin marjoja makusi mukaan. Myös halkaistut tuoreet kirsikat sopivat oikein hyvin.


Teksti: Eeva Puhakainen
Kuva: iStockphoto