Pääruoka

Noutopöytäherkkuja kevään ja kesän juhliin

Kevät ja alku­kesä ovat juhlien aikaa. Noutopöytä on kätevä ratkaisu silloin, kun vieraita on paljon tai kun ruokailijat saapuvat eri aikoihin. Kokeile Etiketin geometrisia noutopöytäherkkuja!

Noutopöytä on tarjoilutapana ikivanha. Venäjällä yläluokan tapana oli jo 1700-luvulla tarjoilla miehille kylmiä pikkupaloja erillisestä alkupalapöydästä. Ruotsin maaseudulla puolestaan oli tapana, että jokainen talous toi juhliin mukanaan syötävää. Näin pöydästä ja tarjoiluista tuli monipuolinen.

Vuosien myötä tarjoilutapa jalostui hienostuneempaan suuntaan. Smörgåsbord eli voileipäpöytä oli etenkin matkustajalaivojen ravintoloissa suosittu tarjoilutapa. Tarjottavana oli kaloja, etenkin silliä ja silakkaa, sekä pikkulämpimiä, kuten lihapullia.

Voileipäpöydän suosio vahvistui 1950- ja 1960-luvuilla. Elintason nousun myötä matkailu lisääntyi. Noutopöytä edusti yltäkylläisyyttä – se sisälsi eksoottisia raaka-aineita, esimerkiksi katkarapuja, joita kotona sai vain harvoin.

Nykyisin noutopöytä voi sisältää melkein mitä vain. Trendikäs kotikokki laittaa pikkupalat ison vadin sijaan henkilökohtaisiin annoskulhoihin, kuten kahvikuppiin, pikkulasiin tai minikokoiselle lautaselle.

Geometrisia herkkuja kesäiseen noutopöytään

Tutut herkut saavat uuden ulottuvuuden, kun ne tarjoillaan palloina, neliöinä, kolmioina ja suorakaiteen muotoisina.


Artikkeli on julkaistu Etiketin numerossa 2/2011.

Teksti: Sanna Kekäläinen
Kuvat: Laura Riihelä