Henkilö

Lappi inspiroi ravintoloitsijaa

Hiihtoloma Lapissa on monelle vuoden kohokohta.Ylläksellä kahta ravintolaa pitävälle Jaana Saralle vuoden paras hetki on, kun hän saa käsiinsä satakiloisen karhun.

Kun Jaana Sara aloitti ravintolan pitämisen pohjoisessa 14 vuotta sitten, alueen metsästäjät tiesivät, että uusi paikka ostaisi heiltä riistaa. Ensimmäinen kiikutti metson ravintoloitsijalle sulkineen päivineen. Sara opasti, että ihan näin ei tuntureiden herkkuja ravintolaan tuotaisi, vaan niin kuin itse lihat panisi pannulle.

Nyt Saran kaksi ravintolaa saa metsot, riekot, hirvet ja karhut asiallisessa muodossa. Karhu on ravintoloitsijan suosikki, jonka kanssa Sara on tarkkana.

”Satakiloinen, tuoksuton karhu on parasta. Isommat karhut maistuvat turhan vahvalta”, ravintoloitsija sanoo.

Satakiloinen, tuoksuton karhu on parasta.

Keittiömestari Saran käsissä valmistuvat niin metso, riekko, hirvi kuin jäniskin. Ylläksen Pihvikeisarin ja kotaravintola Sarakan listoilla riista on tärkeä. Riistan kanssa sopii hyvä vahva punaviini.

Päivät tuppaavat venymään pitkiksi, kun asiakkaille laitetaan herkkuja yllättävistä ja erikoisista pohjoisen raaka-aineista.

”Luonto antaa voimaa ja sen merkitys on täällä suuri.”

Sara nauttii kaikista vuodenajoista. Luminen talvi on kaunis tähtitaivaineen ja revontulineen. On ison ilon paikka, kun aurinko astuu esiin kaamoksen jälkeen, ja lumiset tunturit kylpevät valossa. Syksy on kuitenkin vuoden kohokohta, joka antaa voimaa.

”Nautin syksyn ruskasta, sadonkorjuusta, marjoista, villivihanneksista ja riistasta. Olen silloin parhaimmillani. Odotan sitä hetkeä, kun saan ensimmäisen karhun käsiini.”

Jaana ja hänen miehensä Tomi Sara tapasivat toisensa vuonna 1989, kun he olivat kumpikin lappilaisessa ravintolassa töissä. Sielunkumppaneille oli selvää, että he haluaisivat elää pohjoisessa. Luonto, tunturien marjat ja yrtit innostivat. Lopulta he päättivät ryhtyä ravintolayrittäjiksi.

Pihvikeisari oli tarjoillut herkkuja etelästä saapuville vieraille Ylläksellä jo monta vuotta, kun Jaana ja Tomi perustivat myös kotaravintolan Sarakan.

Kun Sarakka-ravintolan perustuksia tehtiin, Saran sisko soitti. Siskon unessa Sara oli synnyttänyt hilloja keltaisenaan täynnä olevan lakkasuon äärellä tyttövauvan.

Uutta ihmistä Sarat eivät enää maailmaan saattaneet, mutta loivat uuden yrityksen, jonka nimessä yhdistyvät hauskalla tavalla oma sukunimi ja Lapin kulttuuriperintö.

Sarakka on vanhassa Lapin perinteessä pitojen pitäjä, kestitsijä, uuden suojelija ja uuden syntymän haltija.

Kun Jaana Sara oli pieni tyttö, hän kulki kotona Kymenlaaksossa Anja-mammansa kanssa niityillä ja metsissä. Laman aikana Sara opetteli hyödyntämään mesiangervoa ja nokkosta.

Nyt Sara käyttää mesiangervovoidetta nivelvaivoihin, väinönputken siemenillä torjutaan flunssaa, ja luonnonkasveilla maustetaan myös ravintolan ruokia.

”Vastikään ranskalainen asiakas kehui, että ei ole koskaan syönyt niin hyvää brûléeta. Oli ilo kuulla se, sillä maustamme jälkiruuan maariantuoksuheinällä, jota keräämme itse niityiltä.”

Ravintoloitsijan akut latautuvat parhaiten luonnossa. Sienimetsään aikaa on aina. Marjasoille tai variksenmarjoja poimimaan Sara ei nykyisin ennätä.

Joulun sesonkina minuutit vain hurahtavat.

Käden taitajalle iloa tuottaa myös kaikenlainen askartelu luonnon kasveista. Somisteet toripöytään ja ravintolaan löytyvät luonnosta. Hylätyistä metsistä löytyneistä padoista, kattiloista ja ikkunanpokista hän tekee taideteoksia.

Elämä pohjoisen ravintoloitsijana on mielekästä. Työtunteja ei lasketa: esimerkiksi joulun sesonkina minuutit vain hurahtavat, kun Sarat kuljettavat herkkuja loma-asuntoihin.

”Nyt tykkään elää näin. Kun joskus saan lapsenlapsia, haluan antaa heille aikaani, ja silloin mietitään elämää ja yrittäjyyttäkin uudelleen.”

Teksti: Terhi Friman
Kuva: Kaisa Sirén


Julkaistu Etiketissä 4/2015