Henkilö

Poppari Alex Jamesin juustokastike

Brittipopin villit vuodet jäivät taakse, kun Blur-yhtyeen basisti Alex James muutti maalle juustolanpitäjäksi.


Blur-yhtyeen basistina tunnetuksi tullut Alex James jätti brittipopin villit vuodet taakseen, kun hän reilut kymmenen vuotta sitten meni naimisiin, muutti maalle ja alkoi juustolanpitäjäksi.

Nyt juustoistaan palkittu kulinaristi ja viiden lapsen isä yhdistää rakkautensa musiikkiin ja ruokaan muun muassa järjestämällä maatilallaan vuosittain Big Feastival -festivaalin yhdessä kokki Jamie Oliverin kanssa.

Hänen luottoreseptinsä on paahtopaistikääreleivät, joiden kanssa hän tarjoaa täyteläistä sinihomejuustokastiketta lempijuustostaan Blue Mondaysta.

Miksi kiinnostuit juustojen tekemisestä?
Olen aina pitänyt juustosta. Maalle muutettuani aloin valmistaa juustoa itse ja huomasin artesaanijuustojen tekemisen olevan erittäin luovaa puuhaa. Kaikissa juustoissa on neljä perusraaka-ainetta: maito, suola, hapate ja juoksute. Näillä osatekijöillä leikkiminen on loputtoman kiehtova kokemus. Sinihomejuusto on vaikein tehdä juuri sellaiseksi kuin haluan. Blue Monday -juustoni luominen kestikin kaiken kaikkiaan kuutisen vuotta.

Millainen ruokamaa Britannia on?
Viime vuosikymmenet ovat olleet maamme ruokakulttuurin huiman edistyksen aikaa. Ruokamme ja juomamme ovat yhä tasokkaampia. Opimme koko ajan nauttimaan niistä enemmän. Brittiläinen ruoka on noussut positiiviseen maailmanmaineeseen ja monet kokeistamme kuten Jamie Oliver, Heston Blumenthal ja Nigella Lawson ovat nyt kansainvälisiä supertähtiä.

Mikä on reseptisi onneen?
Kun rakastat jotain, se inspiroi. Kun saat tehdä jotain, mitä rakastat ja missä olet hyvä, tulet onnelliseksi. Erittäin onnelliseksi voit tulla silloin, kun pääset osaksi jotain itseäsi suurempaa.

Mitä toivot tulevaisuudelta?
Haluaisin lasteni kasvavan hyvää ruokaa ja juomaa arvostaviksi ihmisiksi. Toivon myös musiikin kuuluvan heidän elämäänsä tulevaisuudessakin. Itse elän kuin munkki: aamuisin juustontekoa, iltapäivisin soittoa ja laulua.

Luottoreseptisi?
Rakastan sunnuntaibrunsseja ja barbecueta. Näiden shawarma -kääreleipien kokkaaminen käy parilapannullakin. Juustoistani Blue Monday on suosikkini ja siitä tehty kastike sopii hyvin tähän ohjeeseen. Blue Monday on saanut nimensä New Order -yhtyeen 80-luvun hitistä. Juomaa valitessa ei voi mielestäni erehtyä, kun yhdistää juuston ja oluen.


Teksti Anneli Lenkkeri
Kuva Alex James, Sunday Brunch, Channel 4


Alex James kirjoittaa elämästään maatilalla viikoittain kolumnissaan brittilehti Telegraphin sivuilla: http://www.telegraph.co.uk/journalists/alex-james/