Tiesitkö tämän?

Oluttyypit: pils, porter & stout, ale ja tumma lager

Oluttyyppien avulla samantyyppisten oluiden vertailu on mielekästä. Oluttyyppien tuntemus opettaa myös ymmärtämään tietyn oluttyypin sisäiset erot ja etenkin yhdistävät tekijät. Lue millaisia ovat kuvan pils, porter, ale sekä tumma lager.

Pils

Pils-oluen nimi on jäljitettävissä tšekkiläiseen Pilsenin kaupunkiin ja 1800-luvun puoliväliin. Jo ennen vuosisadan puoliväliä oluita oli lageroitu eli kypsytetty rauhassa kylmissä kellareissa esimerkiksi Baijerissa. Tarina kertookin, että baijerilainen kylmään sopeutunut hiiva salakuljetettiin vuonna 1842 Pilseniin, jossa se naitettiin määriläiseen ohramaltaaseen ja Saazin alueen humalaan. Kun mukaan lisättiin Pilsenin pehmeä vesi, syntyi pilsner-tyyppinen olut, joka tarkoittaa alun perin olutta Pilsenin kaupungista.

Uusi kullankeltainen, kirkas ja raikas oluttyyppi levisi siirtolaisten myötä ympäri maailman. Eteläsaksalaiset pitäytyivät tummissa lagereissa ja toivat pilsille helles- eli vaalea-nimisen kilpailijan vasta vuonna 1894. Se oli maultaan hieman maltaisempi kuin humalan katkeroa painottanut tšekki-pils.

Pils on täysmallasolut. Se sisältää aina vain vaaleaa mallasta eikä muita tärkkelyksen lähteitä, kuten maissia tai riisiä. Tämän tuntee täyteläisenä suutuntumana ja tšekkiläisissä pilseissä pehmeytenä sekä joskus jopa aavistuksenomaisena makeutena. Saksalaiset pilsit ovat väriltään vaaleampia, rapsakkaan kuivia ja runsaammin humaloituja eli monesti kitalakea kutkuttavan katkeria.

Pilsejä valmistetaan monissa eri maissa. Alkoholitilavuudeltaan ne ovat viiden prosentin tuntumassa.


 

Porter & stout

Portterin synty kietoutuu yhteen Englannin teollistumisen kanssa. 1700-luvulle tultaessa viidesosa maan oluttuotannosta kulutettiin Lontoossa, mistä portterin sanotaan olevan kotoisin. Oluenjuojien suosiossa oli tuolloin tuote, joka oli sekoitus kolmesta eri olutlaadusta.

Vuonna 1722 eräs panimo keksi valmistaa oluen, jossa noiden kolmen oluen ominaisuudet yhdistyivät, ja työläs sekoittelu päättyi. Lisäksi anniskelu nopeutui, mikä oli kurkkuansa huuhteleville työmiehille mieleen. Parhaita asiakkaita olivat kantajat, porters, joiden mukaan uusi olut väitetään nimetyn. 

Sittemmin tarinasta on löydetty runsaasti aukkoja. Edes sekoitukseen käytettyjä oluita ei varmuudella tiedetä. Varmaa kuitenkin on, että portteri ei alun perin ollut mustaa vaan tummanruskeaa ja punertavaa ja että ensimmäiset suuret panimot rakennettiin portterin menestyksen siivittäminä.

Lontoolaista portteria laivattiin irlantilaisten iloksi jo vuonna 1750. Pian vihreällä saarella jalostettiin oma musta olut, stout. Näiden kahden erot ovat kadonneet historian hämärään, mutta stout liitetään yhä ensisijaisesti irlantilaisiin oluisiin. Perinteisesti stout on myös ollut portteria tukevampi. Molemmista tunnetaan esimerkkejä makeasta kuivaan ja miedosta vahvaan.

Stoutilla on useita alatyyppejä, kuten makea sweet stout, väkivahva imperial stout ja jopa kauralla höystetty oatmeal stout.


 

Ale

Ale on yleisnimitys kirjavalle joukolle oluttyyppejä, joita yhdistää maun hedelmäisyys.  Panimoteknisesti ale tarkoittaa olutta, jonka pääkäyminen tapahtuu noin kahdenkymmenen asteen lämpötilassa pintahiivoja käyttäen. Hiivat kerääntyvät pääkäymisen päätyttyä oluen pinnalle. 

Jälkikäyminen alkaa yleensä viileässä lämpötilassa. Sen aikana olut kirkastuu ja maut tasoittuvat. Alet valmistuvat yleensä nopeasti eli kolmessa neljässä viikossa. Vahvat alet vaativat kypsyäkseen lisäviikkoja. Kun käymislämpötila on korkea, hiivan aineenvaihdunta tuottaa sikuna-alkoholeja ja hedelmäestereitä, joita voi löytää alejen tuoksuista vaihtelevissa määrin.

Monissa perinteisissä belgialaisissa luostarioluissa ja pohjoisranskalaissa aleissa tuoksu on hyvin runsas, ja se voi vaihdella mausteisen yrttimäisestä kukkaisen sitrusmaiseen. Nämä oluet kannattaakin nauttia aromilasista, jota pyöräyttämällä oluen tuoksut avautuvat.


 

Tumma lager

Saksassa tummia lagereita kutsutaan nimellä dunkles, Tšekeissä nimillä tmavý tai černý. Perinteisesti saksalaisia pidetään näistä kuivempina, mutta molemmissa maissa on sekä paahteisen kuivia että makean maltaisia yksilöitä.

Kun halutaan valmistaa mustaa olutta, käytetään yli 200 asteessa paahdettuja erikoismaltaita, jotka antavat oluelle värin lisäksi suklaisia ja kahvimaisia tuoksuja. Reippaasti paahtunut, keskitäyteläinen schwarzbier kuuluu myös tummiin lagereihin, ja sitä valmistetaan Japanissa asti.


Teksti: Mikko Salmi
Kuvat: Mikko Hannula

Oluttyypeistä kertova juttusarja on luettavissa kokonaisuudessaan Etiketti-lehdistä 1-4/2011.