Yhdistä ja onnistu

Meksiko

Meksikolainen ruoka on usein melko vahvasti maustettua. Ympäri maailmaa levinneet tomaatti, ananas, maissi, kaakao, banaani ja vanilja ovat alun perin meksikolaisia raaka-aineita.

Meksikossa käytetään yli sataa chililajia, jotka vaihtelevat miedoista poblano-chileistä tulisiin habaneroihin. Ruoassa saattaa maistua myös esimerkiksi kumina, kaneli ja korianteri.

Maissi on olennainen osa meksikolaista ruokaa. Siitä tehdään esimerkiksi nachot, tacot ja tortillat. Lisäksi moneen ruokalajiin kuuluu papumuhennos.

Amerikkalaisittain sovellettu texmex-ruoka on levinnyt ympäri maailman. Monet ruokalajeista ovat Suomessakin yleistä kotiruokaa.

Jos ruoka on erittäin tulisesti maustettua, sen paras vastapari on raikas lagerolut esimerkiksi Meksikosta.

Valkoviineistä käyvät esimerkiksi vastaavan kevyet pirteät ja hedelmäiset, ja myös kuiva tai puolikuiva roseeviini on usein toimiva vaihtoehto.

Mehevä ja hilloinen punaviini sopii monien lihasta valmistettujen meksikolaisruokien pariksi. Kypsä hedelmäisyys yhdistyy hyvin mausteisiin makuihin. Valitse makutyypin viini esimerkiksi Yhdysvalloista, Chilestä tai Argentiinasta.

Chili con carne on chilillä maustettu liha-papumuhennos, joka on luultavasti peräisin Texasin intiaaneilta. Usein nimenä on vain chili tai chilli. Sille sopii mehevä ja hilloinen punaviini, esimerkiksi cabernet sauvignon Chilestä tai malbec Argentiinasta. Myös kevyen raikas lager on toimiva valinta.

Tortilla, fajita, quesadilla, burrito ja taco ovat texmex-keittiön ohuita maissileipiä. Täytteenä voi olla esimerkiksi naudanlihaa, kanaa, jauhelihaa, katkarapuja ja/tai kasviksia. Höysteeksi tulee esimerkiksi juustoraastetta, mausteisia salsakastikkeita ja guacamole-avokadotahnaa. Niiden pariksi sopii raikas lager esimerkiksi Meksikosta.  Viiniksi käy esimerkiksi mehevä ja hilloinen punaviini, vaikka carmenère tai zinfandel.

LageritPirteät ja hedelmäiset valkoviinitMehevät ja hilloiset punaviinit