Yhdistä ja onnistu

Lohi, taimen, kirjolohi

Lohen liha on mehevää ja maukasta. Se voidaan valmistaa monella tavalla, joten myös juomavalinnat ovat vaihtelevia. Lasiin sopii kuitenkin kautta linjan aromikas juoma.

Järvi-, puro- ja meritaimenet ovat hienonmakuisia lohen sukulaisia. Purotaimen tunnetaan myös nimellä forelli, jota käytetään joskus virheellisesti viljellystä kirjolohesta. Kirjolohen maku ei ole aivan yhtä maukas kuin muiden lohikalojen, mutta myös sille sopivat samat juomat.

Lohen makuun käyvät etenkin vivahteikkaat ja ryhdikkäät valkoviinit, joiden runsas hapokkuus taittaa kalan rasvaisuutta.  Runsas ja paahteinen -makutyypin valkoviini on toinen vaihtoehto, joka toimii etenkin paistetun kalan vastaavan paahteisen maun kanssa.

Molempien makutyyppien kohdalla lohen perinteinen rypälekaveri on Chardonnay.

Oluista lohen kanssa voit harkita esimerkiksi raikkaita ja melko kevyitä pilsiä ja vehnäolutta. Paistetun kalan kanssa lasiin sopivat myös astetta täyteläisemmät keskitäyteläinen ale ja tumma lager.

Paistetun, hiillostetun tai grillatun lohen seuraan sopii myös kevyehkö, viilennetty punaviini. Valitse marjaisa ja raikas -makutyypin viini, joka on tehty esimerkiksi Pinot Noir -lajikkeesta. Toimivia vaihtoehtoja tulee muun muassa Uudesta-Seelannista ja Chilestä. Samoin beaujolais'ta kannattaa harkita. 

Myös loimulohi käy erinomaisesti yllä mainittujen punaviinien kanssa tarjottavaksi.

Lämminsavulohi viihtyy aavistuksen mausteisen valkoviinin seurassa. Mainioita kumppaneita ovat esimerkiksi vivahteikas ja ryhdikäs pinot gris ja saman makutyypin gewürztraminer. Myös tumma lager on savuaromia tukeva, toimiva vaihtoehto.

Kylmäsavulohi ja graavilohi sopivat raikkaan hapokkaan viinin seuraan. Toimivia pareja ovat esimerkiksi chablis,  vivahteikas ja ryhdikäs riesling sekä kuiva samppanja, mutta voit kokeilla yllätyksellisesti myös kuivaa sherryä. Oluista käyvät etenkin vastaavan raikkaat pils ja vehnäolut. Vehnäolut on erityisen paikallaan ruotsalaistyylisen, vain kevyesti graavatun (rimmad) kalan kanssa.

Lohicevichelle, jossa kala on marinoitu sitruuna- tai limettimehussa, sopii vivahteikas ja ryhdikäs sauvignon blanc esimerkiksi Chilestä tai Uudesta-Seelannista. Viinin tuore yrttisyys ja sitruksisuus tukevat ruokalajin makuja mainiosti.

Vivahteikkaat ja ryhdikkäät valkoviinitRunsaat ja paahteiset valkoviinitMarjaisat ja raikkaat punaviinitPilsneritVehnäoluetTummat lagerit