Seurustelu

Kepeyttä vähäalkoholisista juomista

Kevyt ruoka ja juoma ovat usein varteenotettava vaihtoehto. Keveyttä aterialle tuovat esimerkiksi vähäalkoholiset ja alkoholittomat juomat.

Alkon valikoimissa on yhteensä yli 50 puna-, rosee-, valko- ja kuohuviiniä, jotka luokitellaan vähäalkoholisiksi, eli niiden alkoholipitoisuus on enintään 10 prosenttia. Tavallisesti viineissä on alkoholia 12,5–15 prosenttia. Myös olut ja siideri ovat viinejä keveämpiä juomavaihtoehtoja, sillä niiden alkoholipitoisuus on tavallisesti 5–7 prosenttia.

Makeutta ja hedelmäisyyttä

Vähäalkoholinen juoma maistuu kepeämmältä kuin runsaasti alkoholia sisältävä juoma. Runsas alkoholipitoisuus saa esimerkiksi viinin tuntumaan täyteläisemmältä ja antaa lämmittävän vaikutelman. Vähäalkoholisissa viineissä puolestaan on keveyttä ja makeutta, joka korostaa viinin hedelmäisiä ja marjaisia makuja.

Viinien alkoholipitoisuus saadaan alhaiseksi joko erityisellä tekniikalla tai aikaistamalla sadonkorjuuta, jolloin rypäleiden sokeripitoisuus ei ole runsaimmillaan. Viileän ilmaston viinialueilla keveys tulee luonnostaan. Esimerkiksi saksalaisissa Moselin alueen puolikuivissa tai makeissa valkoviineissä alle 10 prosentin alkoholipitoisuus on tavallinen.

Helposti lähestyttäviä

Asiakkaat kysyvät vähäalkoholisia viinejä silloin tällöin, kertoo myymäläpäällikkö Jaana Lokka-Palomäki Stockmannin Alkosta Oulusta. ”Monet vähäalkoholiset viinit ovat helposti lähestyttäviä. Punaviinit ovat makutyypiltään pehmeän hedelmäisiä ja valkoviinit joko lempeitä ja makeahkoja tai pirteän hedelmäisiä. Usein näitä hankitaan seurusteluviineiksi.”

Vähäalkoholiset viinit sopivat ruokajuomiksi vaikkapa keveään noutopöytään tai salaattien ja naposteltavien seuraksi. Juustoista hyviä valintoja ovat pehmeän makuiset juustot, kuten tuorejuustot.

Laadukkaita jälkiruokaviinejä

Osa vähäalkoholisista valkoviineistä on laadukkaita makeita viinejä, esimerkiksi saksalaisia spätlese-, auslese- tai trockenbeerenauslese-viinejä sekä jäätyneistä rypäleistä tehtyjä eisweineja. Nämä maistuvat sellaisenaan tai jälkiruokien ja juustojen kanssa. Jälkiruokien seuraan ja juhlaviksi seurustelujuomiksi sopivat myös makeat vähäalkoholiset kuohuviinit, kuten italialaiset Astin alueen kuohuviinit sekä moscato d’asti ja perinteinen ranskalainen clairette de die.

Alkoholiton maljajuomaksi

Vähäalkoholisiksi luokiteltujen viinien lisäksi Alkon valikoimissa on puna- ja valkoviinejä sekä olutta ja siideriä, joissa alkoholia ei ole lainkaan tai sitä on korkeintaan 2,8 prosenttia. Alkoholittomista viineistä alkoholi on käymisen jälkeen poistettu. Nämä juomat ovat parhaimmillaan hyvin viilennettyinä.

Juhlissa on hyvä olla aina tarjolla myös alkoholiton vaihtoehto. Esimerkiksi maljankohotukseen sopivia, rypäleistä tai kotimaisista raaka-aineista tehtyjä, alkoholittomia kuohujuomia on Alkon valikoimassa useita. Maultaan kuohujuomat ovat makeita. Alkoholiton olut puolestaan sopii jano- ja ruokajuomaksi.

Teksti: Pirkko Koivu
Kuva: ThinkStock