Hapankaalilisäke
3 salottisipulia
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vettä
2 dl kevytkermaa
2 rkl smetanaa
400 g hapankaalia
tuoretta timjamia
200 g kivettömiä viinirypäleitä
Paprikaperunat
4–6 perunaa (esim. Velox tai Siikli)
suolaa, pippuria, paprikajauhetta, timjamia
oliiviöljyä
Valmistusohje
1. Poista huoneenlämpöisistä fileistä kalvot, ja hiero pintaan suolaa ja pippu-ria. Paista pinta öljyssä ruskeaksi, nosta fileet hetkeksi sivuun odottamaan.
2. Hienonna sipulit ja kuullota ne samassa pannussa kuin liha. Lisää viini
ja vesi, kiehauta. Lisää kerma ja smetana ja keitä vielä 5 minuuttia. Sekoita sitten
joukkoon hapankaali ja tuoretta hienon-nettua timjamia.
3. Kaada seos uunivuokaan. Aseta fileet hapankaalin päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kääri liha hetkeksi voipaperiin ja alumiinifolioon vetäytymään. Lisää halkaistut viini-rypäleet lämpenemään hapankaalin pinnalle.
4. Valmista paprikaperunat. Harjaa perunat hyvin ja lohko pituussuunnassa neljään osaan. Pane lohkot uuni-vuokaan ja ripottele pinnalle timjamia, suolaa, mustapippuria ja reilusti paprikajauhetta. Lorauta pinnalle hieman oliiviöljyä. Paista perunat rapeiksi 200 asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia.
5. Leikkaa liha viipaleiksi ja asettele se takaisin hapankaalipedin päälle.
Juomaehdotus:
Hapankaalin ja villisian makua korostamaan sopivat muun muassa tumma lagerolut tai punaviineistä côtes-du-Rhône- tai crozes hermitage. Valkoviinien ystävä voi tarjota ruoan kera vaikkapa rieslingiä tai grüner veltlineriä.