Alkon avoin hinnoittelu

Alkon hinnoittelu on täysin avointa ja perustuu vuosittain julkaistaviin hinnoittelukertoimiin ja -tekijöihin.

Alkon hyllyille päätyvät tuotteet saavat hintansa reilusti ja tasapuolisesti, ilman erillistä kynnysrahaa. Hinnan määräytyminen riippuu monesta osatekijästä. Esimerkiksi myyntikate kattaa niin palveluhenkilöstön palkat, myymäläverkoston kustannukset, laadunvalvonnan kustannukset kuin tuotteiden hankinnankin.

Organisaatiorakenne ja myyntikate

Yksi yleisimpiä Alkoa koskevia ja asiakkaita askarruttavia kysymyksiä koskee Alkon myyntikatteita ja organisaation kuluja.

”Alkon hinnoittelu on avointa ja Alkon myyntikate perustuu julkisiin katekertoimiin, jotka ovat kustannusperusteisia. Alko tehostaa toimintaansa jatkuvasti, eikä tarvetta katekertoimien nostoon ole ollut. Alkon myyntikate on keskimäärin 17 prosenttia”, kertoo Alkon talouspäällikkö Panu Lavonen.

Myyntikatteen osuus tuotteen myyntihinnasta vaihtelee tuoteryhmittäin ja hintakategorioittain. Alkoholijuomaverotus on merkittävä tekijä hinnanmuodostuksessa.

”Esimerkiksi viineillä myyntikatteen osuus on noin 20 prosentin luokkaa tuotteen myyntihinnasta. Väkevillä juomilla tämä on vain 10 prosenttia, sillä niillä valmisteveron osuus on erityisen suuri”, Lavonen valottaa.

Hyllyhintojen takana

Alkon hyllyillä näkyvät tuotteet saavat siis hintansa monen tekijän summana. Hintalapussa näkyvä luku kattaa muun muassa monet verot:

”Tuotteiden hyllyhinnat asettavat tavarantoimittajat, ei Alko. Hinta sisältää tuotteen ostohinnan ja Alkon myyntikatteen lisäksi alkoholijuoma- ja pakkausverot, arvonlisäveron sekä pantin. Alkon myyntikate määräytyy suoraan tavarantoimittajan Alkolle määrittämän ostohinnan perusteella”, kertoo Lavonen.

Hyllyille päätyvät tuotteet käyvät läpi tuotehaun ja asiantuntijaraadin. Muun muassa hinta-laatusuhde arvioidaan:

”Alko hakee tuotehaun kautta valikoimaan tulevat tuotteet. Valittu tuote vastaa parasta hinta-laatusuhdetta juuri kyseisessä hinta- ja tuotekategoriassa”, lisää Lavonen.

Hintaryhmien rooli

Vaikka Alkon myyntikate vaihtelee jonkin verran tuote- ja hintaryhmittäin, ei mikään ryhmä kanna erikseen jonkin toisen kustannuksia.

”Edullisimmilla viineillä myyntikatteen osuus myyntihinnasta on pienempi kuin kalliimmilla, mutta euromääräisesti kalliimpien viinien kate on korkeampi, kuten myös ostohinta”, Lavonen kertoo.

Tuotevalikoima Alkolla elää aikansa mukana. Alkolla kuunnellaankin aktiivisesti yleistä asenneilmapiiriä ja seurataan vaihtuvia trendejä: ”Alkon valikoimaa laajennetaan jatkuvasti asiakkaiden toiveiden ja trendien mukaisesti”, vahvistaa Lavonen.

Lue myös: Juomien hinnoittelu on reilua ja tasapuolista