Keskikesän juhla otetaan vastaan herkutellen

Juhannus on Alkoissa joulun jälkeen vuoden kiireisintä aikaa.

Juhannusviikolla Alkon myynti kasvaa noin 67 prosentilla tavalliseen kesäviikkoon verrattuna. Silloin myymälöissä vierailee arviolta miljoona asiakasta.

Keskikesän juhla kutsuu suomalaiset syömään yhdessä. Grilliherkut ja kotimaiset uuden sadon vihannekset ovat vahvassa roolissa juhannuksen juhlinnassa. Uusien perunoiden ja sillin sekä muiden kalaruokien kyytipoikana nautitaan muun muassa akvaviittia, jota myydään noin 233 prosenttia normaalia enemmän. 

Valkoviinien myynti kasvaa arviolta 75 prosentilla ja roseeviinien 76 prosentilla. Punaviinejä ostetaan 64 prosenttia arkiviikkoa enemmän. Kuohuviinejä poimitaan ostoskoriin runsaat 94 prosenttia enemmän.

Juhannuksen juomasuosikkeja ovat myös lonkerot, joita myydään noin 111 prosenttia normaalia viikkoa enemmän. Yli 4,7 prosentin oluiden myynti kasvaa keskikesän juhlan aikaan 81 prosentilla. Alkoholittomia oluita myydään 105 prosenttia enemmän ja alkoholittomia viinejä 71 prosenttia.

Juhannuksen vaikutusta myyntiin on arvioitu vuoden 2016 myyntilukujen perusteella.

Uuden sadon herkuille monenlaisia juomapareja

Keskikesän juhlan aloittaa hienostuneen hedelmäinen samppanja tai raikas, päärynäinen prosecco. Niitä voi nauttia myös läpi koko aterian, varsinkin jos pöydässä on keveitä kesäherkkuja.

Etikkaiset ja mausteiset sillit uusien perunoiden kera maistuvat raikkaiden lageroluiden ja aromikkaiden pilsien kumppanina. ”Myös vivahteikkaat ja ryhdikkäät rieslingit ja grüner veltlinerit toimivat hienosti”, sanoo tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.

Voimakkaasti maustettujen makkaroiden kanssa kannattaa kokeilla lageria tai vaaleaa alea. Miedompien maalaismakkaroiden kanssa sopivat marjaisat ja raikkaat punaviinit, esimerkiksi merlot ja tempranillo.

Nyhtökaurasta ja härkiksestä valmistetut kasvisruoat ovat parhaimmillaan pirteiden ja hedelmäisten valkoviinien sekä raikkaiden ja runsaan hedelmäisten roseeviinien seurassa.

Grillatut liharuoat kruunaavat monen juhannuspöydän. Voimakkaat ja täyteläiset barbeque-herkut kaipaavat rinnalleen meheviä ja hilloisia punaviinejä esimerkiksi Argentiinasta, Chilestä tai Espanjasta.

Possun kanssa toimivat kevyemmät, marjaisat ja raikkaat punaviinit, esimerkiksi Uuden-Seelannin pinot noir tai Chiantin sangiovese. Varsinkin kesällä myös punaviinit kannattaa viilentää 16–18 asteeseen, jotta hienovaraisetkin aromit pääsevät esille.

Kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat ansaitsevat kumppanikseen roseesamppanjan, hedelmäisen roseeviinin tai muscat-pohjaisen makean kuohuviinin. Huomaavainen isäntäväki varaa vieraille myös maukkaita alkoholittomia vaihtoehtoja.

Nollalinjalla vesillä

Vesillä ja liikenteessä turvallisen ajamisen raja on nolla promillea. Omaa alkoholikäyttöä voi seurata esimerkiksi OttoMitta-sovelluksen avulla. OttoMitta laskee sovellukseen annettujen taustatietojen perusteella arvion käyttäjän veren alkoholipitoisuudesta sekä siitä, kuinka kauan alkoholin palaminen elimistössä kestää. Tietojen jäädessä sovellukseen, voi OttoMittaa hyödyntää myös pitkäaikaisempaan alkoholinkäytön seurantaan. OttoMitta-sovelluksen voi ladata maksutta App Storesta ja Google Playsta.

Myymälöiden aukioloajat

Alkon myymälät palvelevat torstaina 22.6. klo 9–20 ja juhannusaattona perjantaina 23.6. klo 9–13. Oman Alkon aukioloaika kannattaa tarkistaa osoitteesta alko.fi. Juhannuspäivänä lauantaina 24.6. myymälät ovat kiinni.

Lisätietoja

tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna, 020 711 5107

viestintäasiantuntija Elina Tompuri, 020 711 5608