Jotain hampaiden väliin ja kynnyksen ylittämiseen

Makupari sieltä yllättävästä päästä.

Edessäni seisoi hikinen nainen. Olalla hän kantoi urheilulaukkua, ihon pinnassa virtasivat hikikarpalot. Hän oli tullut suoraan kuntosalilta. Tosin en olisi ihmetellyt, vaikka kyse olisi ollut vain helteestä. Sinä kesänä nimittäin tuntui siltä, että kuivana pysyi vain hyvin ilmastoidussa tilassa.

Vaikka naisen poskia punotti, pystyin lukemaan kasvoilta, että jokin häntä jännitti. Hän pohti pitkään, kuinka vastaisi avun tarjontaani. Viimeistään siinä kohtaa, kun naisen ohimoa pitkin valui suolainen hikipisara silmään eikä hän ollut siitä moksiskaan, tajusin, että nyt ollaan tärkeän asian äärellä. Sitten hän nosti laukustaan hammasharjan ja kysyi: ”Ei sinulla olisi kuohuvaa tämän kanssa?”

Nainen kertoi, että hetki sitten hänen poikaystävänsä oli pyytänyt naista muuttamaan luokseen. Nainen lupasi miettiä asiaa, vaikka tiesi heti vastaavansa myöntävästi. Hän päätti järjestää yllätyksen ja viedä hammasharjansa sekä juhlapullon miehen luokse myöhemmin sinä päivänä. Siksi tapasimme nyt tässä, kuohuviinihyllyjen välissä. Minä, hän ja hammasharja. 

Me ihmiset olemme aina antaneet lahjoja. Jo kivikaudella annettiin hienoja kiviä ja eläinten hampaita vahvistamaan ihmissuhteita ja osoittamaan kiitollisuutta. Tänään lahjan tehtävä on hyvin samanlainen, oli kyse sitten kukista tai koruista, Vapaudenpatsaista tai Valkoisen talon keilaradoista. Kunpa useampi meistä muistaisi, ettei lahjan koolla tai hinnalla ole väliä. Ja tässäpä vasta ihastuttavan nokkela lahja olikin. Antaa nyt kuohuviiniä ja hammasharja symbolina vastaukselle, kyllä, muutetaan yhteen.

Ensin oli kuitenkin minun vuoroni vastata myöntävästi. Ojensin suosittelemani kuohuviinin. Sellaisen, joka sopii yllättäviin ja juhlaviin hetkiin. Sellaisen, jonka voisi nauttia heti eteisessä. Hetken siinä juonimme yllätystä, kunnes nainen kiiruhti matkoihinsa. Ele muistuttaa minua vielä tänäänkin, miten kiitollisuus näkyy ihmisissä, ei lahjoissa.

Jaana, myyjä

Pori