Dourojoki on portviinin koti

Portugalin pohjoisosassa virtaavan Dourojoen laaksossa kypsyvät maailman kuuluisimman väkevöidyn viinin, portviinin valmistuksessa käytettävät rypäleet.

Kiireinen sadonkorjuupäivä Douron porrastetuilta terassirinteillä on päättymässä rypäleiden poljentarituaaliin. Quinta do Panascalin kartanotilan viininvalmistamon kahdessa graniittisessa altaassa tanssahtelee eri-ikäisiä ihmisiä. Pohkeisiin asti yltävä rypäle murskautuu hellästi portviinin raaka-aineeksi. Viinintekijä David Guimaraens puristelee kourassaan edellisiltana poljettua murskaa.

”Väri on syvän violetti ja tuoksu on täyteläinen”, hän myhäilee.

David Guimaraens työskentelee portviiniyhtiö Fladgate Partershipin palveluksessa teknisenä johtajana. Yhtiö omistaa Croftin, Fonsecan, Krohnin ja Taylor´sin portviinitalot. Guimaraensin perhe on valmistanut portviiniä keskeytyksettä kuusi sukupolvea 1800-luvun alusta saakka.

”Portviini virtaa suonissani ja aivoissanikin”, Guimaraens nauraa.

Poljettu murska saa jäädä käymään 1700-luvulta peräisin oleviin lagar-altaisiin. Viimeistään kolmen päivän käymisen jälkeen rypälemehu väkevöidään 77-prosenttisella viinitisleellä, jolloin käyminen loppuu ja viini jää makeaksi. Kypsyminen jykevissä puusammioissa voi alkaa.

Kevään tullen portviini on perinteisesti kuljetettu kellarointisatamaan Vila Nova de Gaiaan Dourojoen suulle Portoa vastapäätä, missä puhaltavat Atlantin suolaiset tuulet. Nykyisin pieni osa valmistajista kellaroi viinin Douron alueella.

Sekoittaminen on taidetta

Portviinin tuotantoa valvoo Portviini-instituutti. Se on listannut satakunta Douron tunnusomaista rypälelajiketta, joita portviiniin sallitaan käyttää. Yleisimmät ovat Touriga Nacional, Touriga Francesa, Tinta Barroca, Tinto Cão ja Tinta Roriz.

”Touriga Francesa on tärkein rypäle. Se kypsyi tänä vuonna upeaksi”, kertoo vuoristo-oloissa viljeltävien viinikasvien huippuasiantuntija António Magalhães, David Guimaraensin työpari.

Douron viinitarhoja ei kastella, vaan rypäleet kypsyvät liuskekivisessä kuivassa maassa säiden armoilla. Sateen, auringonvalon ja tuulen vaikutukset vaihtelevat paljon tarhan sijainnista riippuen.

Portviini sekoitetaan useimmiten eri rypälelajeista ja vuosikerroista. Portviinejä löytyy niin punaista (ruby), tiilenpunaista/punaruskeaa (tawny) kuin valkoistakin (white port). Nuori ja hedelmäinen Ruby on yleisin portviini, joka on kypsynyt noin kolme vuotta. Tawny port sekoitetaan yleensä 3-10 vuotiaista viineistä, joita on kypsytetty suurissa tammitynnyreissä tai säiliöissä. Maultaan tawnyt ovat usein mausteisia ja pähkinäisiä. LBV (Late Bottled Vintage) taas on eräänlainen yhden vuosikerran huippu-ruby, joka on kypsynyt 4-6 vuotta tynnyrissä ennen pullotusta.

”Arvostettu Vintage port pullotetaan yleensä kahden vuoden tynnyrikypsymisen jälkeen. Sen jälkeen viini saattaa jatkaa kypsymistään pulloissa vuosia tai vuosikymmeniä”, Guimaraens kertoo.

Vasta keväällä 2018 tiedetään, voidaanko tänä syksynä sammioihin kypsymään jätetty nuori viini julistaa vintage portiksi. Laatua arvioivat portviiniyhtiöiden johtajat, viinintekijät, maistajat ja heidän lähipiirinsä erityisissä maisteluistunnoissa. Maisteluistunnot ovat tärkeitä myös siksi, että niiden myötä kokemus siirtyy nuoremmille työntekijöille.

Uskolliset työntekijät ovat arvossaan

Ylä-Douron isoimmassa asutuskeskuksessa Peso da Reguassa ja pikkuisten viinikylien serpentiiniteillä rämisevät syksyisin kuorma-autot rypälelasteissa. Pikkubussit kuljettavat sadonkorjuuväkeä tiloille aamuvarhain.

Poimija Marta Cardoso saksii terttuja köynnöksistä ämpäreihin Quinta S.Luizin tilalla jyrkässä Dourojoen rinteessä.

”Kuljemme köynnöksillä keskimäärin 10–15 kilometriä päivässä. Joskus käveltävää voi kertyä parikymmentäkin kilometriä. Emme tarvitse kuntosalia”, Cardoso veistelee.

Tomu pöllyää sakeana, kun pieni lava-auto saapuu hakemaan poimijajoukkoa ennen auringonlaskua.

Viinitekijä Ricardo Macedo kertoo, että korjuuaikana kärsitään työvoimapulasta. Vuodesta toiseen tiloille saapuvat uskolliset sesonkipoimijat ovat siksi arvossaan.

Quinta S.Luizin vanha tilan historia juontaa 1638 perustettuun Kopken portviinitaloon.

Dourojoen laaksossa on viiniä viljelty jo ennen ajanlaskun alkua. Nykymuotoon portviini kehittyi 1600- ja 1700-luvuilla. Viini oli kysytty kauppatavara, ja pitkät rahtimatkat vaativat viinien säilymisen takaamiseksi erikoistoimenpiteitä. Niinpä säilyvyyttä parannettiin lisäämällä joukkoon hedelmäviinaa. Kun vuonna 1703 Portugalin ja Englannin välillä solmitun Methuenin sopimuksen myötä englannissa alettiin suosimaan portugalilaisten viinien tuontia, sen suosio nousi huippuun saarivaltakunnassa. Kauppasopimuksen taustalla oli Englannin ajautuminen välirikkoon Ranskan kanssa.

Nykyisin Quinta S.Luizin ja kahta muuta dourolaistilaa isännöi Sogevinus-yhtiö. Se omistaa myös Cálemin, Barrosin ja Burmesterin portviinitalot.

Ricardo Macedo seuraa, miten tuotantolaitoksen pihalle saapuu kuormia ja tertuista erotetaan mekaanisesti rangat. Täällä rypäleet myös murskataan mekaanisesti. Sisällä kiiltelee terästankkien rivistö.

Macedo valuttaa sameaa sinipunaista nektaria tankeista laseihin.

”Kirsikkainen, kuivattuja viikunoita, manteleita, hitunen neilikkaa. Tästä on tulossa portviini mehevän suklaakakun oivaksi kumppaniksi”, hän arvioi.

Viinimatkailun suosio kasvaa

Portviini sai alkuperäluokituksen vuonna 1756. Portugalin pääministerinä tuolloin toiminut markiisi Pombal kyllästyi siihen, että kuuluisan juoman laatu heittelehti, tuotantoa oli liikaa ja markkinoilla oli väärennöksiä.

Viinitarhoja on Dourojoen laaksossa nelisenkymmentä tuhatta hehtaaria. Viljelijöitä on portviini-instituutin mukaan reilut kolmekymmentä tuhatta, kun mukaan lasketaan myös puolta hehtaaria pienemmät tilat.

Kansainväliset viinikriitikot ovat viime vuosina alkaneet ylistää myös Douron puna- ja valkoviinejä. Perheyhtiötä johtava Dirk Niepoort kertoo, että perheen kolmen oman dourolaisen tilan ja sopimusviljelijöiden rypäleistä valmistetaan eniten puna- ja valkoviinejä. Portviinin osuus on 35 prosenttia yhtiön tuotannosta.

Niepoortit ovat alkujaan hollantilaista sukua, joista tuli portviinikauppiaita 1840-luvulla. Kauppiassuku ei silloin omistanut maata tai portviinikellareita.

Dirk Niepoort kertoo, että viinimatkailun suosion kasvu ja nopeiden tieyhteyksien rakentaminen valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin asukkaisiin.

”Douro säilyi pitkään suojattuna paratiisina vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi. Tämän ansiosta emme ole tuhonneet vanhaa viljelyperintöä. Elintaso on nyt nousussa. Tänne on syntynyt pikkuisia ravintoloita ja majoituspaikkoja. Vuosikymmeniä tyhjinä seisoneita rauniotaloja kunnostetaan.”

Viinin viljeleminen on EU:n köyhiin kuuluvalla Douron alueella elinehto. Unesco liitti Ylä-Douron viiniseudun maailmanperintölistalle 2001.

Katso myös