Humalat tuovat olueen vivahteita

Humalointi antaa olueen katkeruutta ja aromeja. Ei ole sama, mitä panimokattilaan heitetään, sillä kullakin humalalajikkeella on oma luonteensa.  

Humala on oluen perinteinen ainesosa. Se tuntuu raikastavana katkeruutena, joka tasapainottaa maltaiden makeutta.

Humalakasvista käytetään oluenpanossa emikukinnot, joita kutsutaan humalakävyiksi. Niiden alfahapot antavat tunnusomaisen katkeruuden.

Alfahappojen määrä vaihtelee eri humalissa. Olueen uuttuu myös muita, kullekin lajikkeelle ominaisia makuja. Lisäksi humala parantaa oluen säilyvyyttä.

Jokaisella humalalajikkeella on arominsa

Humalalajikkeita on satoja, ja niillä kaikilla on omat arominsa. Myös vuosikerta ja kasvualueen olosuhteet vaikuttavat ominaisuuksiin. Klassisilla oluttyypeillä on perinnereseptinsä, mutta panimot myös leikittelevät humalilla.

Esimerkiksi tšekkiläinen Saaz antaa moneen pilsiin kevyttä katkeruutta ja yrttisyyttä. Saksalainen Perle taas on Saazia jyrkemmin katkera. Brittiläinen Goldings on lajikeryhmä, jonka humalat tuntuvat aleoluissa vivahteikkaina mausteiden, yrttien ja sitrusten sävyinä.

Yhdysvaltojen kuuluisimmat humalat Cascade, Centennial ja Columbus antavat mausteiden ja sitrusten, esimerkiksi greipin, piirteitä. Citra-lajike taas antaa sitrusten lisäksi troopista hedelmäisyyttä.

Nyt trendihumalia tulee muun muassa Uudesta-Seelannista, ja niiden lajikkeissa on sävykkyyttä. Esimerkiksi Wakatu antaa selkeää kukkaisuutta ja limettisyyttä, Nelson Sauvin -lajike herukkaisuutta.

Suomessa on käynnissä kokeiluja, joiden toivotaan tuovan panimoiden ulottuville kotimaisia humalalajikkeita. Oluenpanijat ovat ottaneet käyttöön myös korvaavia maustajia. Juomassa saattaakin olla vaikka suomyrttiä, lakritsijuurta tai koiruohoa.

Humaloinnin ajoitus vaikuttaa makuun

Humalointi tehdään ennen oluen käymistä, vierteen keiton aikana. Se jaetaan kahteen päätapaan: katkerohumalointiin ja aromihumalointiin. Jotkut lajikkeet sopivat molempiin, jotkut vain toiseen.

Katkerohumalointi tehdään keiton alkupuolella. Siihen valitaan lajike, joka antaa halutun katkeria makuja. Aromihumalointi sen sijaan tehdään vasta keiton lopulla, sillä muuten vivahteet haihtuvat pois.

Humala lisätään yleensä pelletteinä, mutta myös öljyjä voidaan käyttää. Kuivahumalointi tarkoittaa, että vierteeseen lisätään pellettejä tai kokonaisia käpyjä vasta keiton päätyttyä. Katkerat alfahapot eivät silloin enää liukene, mutta olut saa paljon humalan aromeja.

Niin sanottu märkähumalointi taas on nouseva ilmiö, siinä humalointiin käytetään tuoreita käpyjä.


Teksti Lasse Pakarinen

Humalointiasteikko

Oluen humalointia arvioidaan ohjeellisella asteikolla:

Alle 20 EBU = miedosti humaloitu
20–30 EBU = keskiasteisesti humaloitu
30–50 EBU = voimakkaasti humaloitu
Yli 50 EBU = erittäin voimakkaasti humaloitu