Itävalta − viinimaa Euroopan sydämessä

Itävalta tunnetaan vuorista ja wienerschnitzelistä, mutta itävaltalaiset viinit ovat vähemmän tunnettuja. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Itävalta on hiljalleen noussut yhdeksi maailman mielenkiintoisimmista viinimaista, joka ei seuraa viinitrendejä vaan luo niitä.

Viinimaana Itävalta on monelle uusi tuttavuus, vaikka siellä on valmistettu viiniä jo ennen antiikin roomalaisten saapumista. Paikalliset sanovatkin, että viini on itävaltalaisille kuin olut saksalaisille: saumaton osa paikallista kulttuuria. Jopa Itävallan pääkaupunki Wien nimelleen uskollisena tuottaa viiniä. Se onkin maailman ainoa pääkaupunki, joka on myös menestyvä viinialue.

Itävallan viinituotanto on keskittynyt enimmäkseen maan itäiseen osaan, kun taas lännessä maisemia dominoivat komeat vuoret.

Itävallan viinituotannon valtti on keskeinen sijainti

Keskeinen maantieteellinen sijainti on yksi Itävallan viinituotannon isoimmista valttikorteista. Maahan virtaa viileää ilmaa pohjoisesta ja leutoa sekä kosteaa ilmaa lännestä Atlantin valtamereltä. Etelässä sijaitseva Välimeri ja idässä Pannonian mannerilmasto puhaltavat molemmat lämmintä ilmaa Itävallan viinitarhoille. Lopputuloksena ovat viileät yölämpötilat ja lämmin, aurinkoinen kasvukausi, jotka yhdessä mahdollistavat raikkaiden ja aromaattisten viinien valmistamisen.

Itävallassa viiniä viljellään lähes koko maassa, mutta suurin osa tuotetaan kolmessa osavaltiossa: Ala-Itävallassa (Niederösterreich), Burgenlandissa ja Steiermarkissa. Nämä osavaltiot sisältävät lukuisia viinialueita, jotka vaihtelevat kooltaan ja tyyliltään.

Ala-Itävallan Weinviertel on kuulu Grüner Veltliner -lajikkeesta

Yksi merkittävimmistä viinialueista on Ala-Itävallassa sijaitseva Weinviertel, jonka viinitarhat kattavat lähes 14 000 hehtaaria. Alue tunnetaan erityisesti hennon pippurisesta Grüner Veltliner -rypälelajikkeesta. Weinviertel on menestynyt valkoviinin valmistuksessa niin hyvin, että koko Itävalta tunnetaankin tänä päivänä ensisijaisesti persoonallisesta grüner veltliner -viinistä. Noin puolet koko Itävallan Grüner Veltlineristä on istutettu Weinviertelin alueelle.

Myös kansainvälisesti tunnetut rypäleet ­menestyvät Itävallassa, mutta paikalliset erikoisuudet, kuten Rotgipfler, Neuburger ja Roter Veltliner tekevät Itävallasta erityisen monipuolisen viinimaan.

Valkoviinien ohella myös itävaltalaiset punaviinit nostavat suosiotaan. Punaiset rypäleet, kuten mehevä Zweigelt, ryhdikäs Blaufränkisch ja hedel­mäinen Sankt Lauren, ovat makumaailmaltaan erittäin persoonallisia ja tuottavat parhaimmillaan korkealaatuisia viinejä, jotka eivät pelkää kellarikypsytystä. Neusidlerjärven läheisyydessä tuotetaan myös maailmanluokan makeita jälkiruokaviinejä, kuten trockenbeerenauslesea ja eisweinia.

Itävalta on panostanut ympäristöystävälliseen viininviljelyyn

Luomuviinien ja ekologisesti kestävällä tavalla valmistettujen viinien määrä nousee Itävallassa ennätysvauhtia. Tänä päivänä Itävallan koko maataloudesta jopa viidennes on luomutuotantoa. Itävallan viinitarhoista 14 prosenttia viljellään luomuna ja seitsemän prosenttia on sertifioitu paikallisella kestävän kehityksen sertifikaatilla. Myös biodynaamiset viinit ja alkuviinit ovat nousemassa kovaa vauhtia trendistä valtavirtaan.

Vaikka luomuviljelyn määrä on kasvussa, tuotanto ilman hyönteismyrkkyjä käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Lauhojen ja vähälumisten talvien vuoksi tuholaiset selviytyvät talven yli aiempaa huomattavasti helpommin. Tuottajat työskentelevät viinitarhoilla köynnöksiä suojaavilla ja vahvistavilla hoidoilla, kuten rikkaruohoilta suojaavilla peitekasveilla ja maaperän mekaanisella hoidolla.

Itävaltalaiset viinit ovat monipuolisia ruokaviinejä

Itävaltalaiset viinit tunnetaan raikkaudestaan − maa onkin edelläkävijä globaalissa raikkaustrendissä, mikä parhaillaan valloittaa huippuravintoloiden viinilistoja New Yorkista Tokioon. Runsaan hapokkaat ja luonteikkaat viinit ovat ruokaystävällisiä. Itävaltalaiset viinit ovat ruokapöytien moniottelijoita ja sopivat niin modernin aasialaisen kuin klassisen eurooppalaisen ruoan kaveriksi. Erityisesti maan lippulaivaviiniä grüner veltlineriä ylistetään lähes loputtoman monipuolisena ruokaviininä. Veltliner on parhaimmillaan tyylikkään tasapainoinen, runsas ja viehättävän aromaattinen viini hetkeen kuin hetkeen.

Teksti Ilkka Sirén, kuva AWMB

Itävaltalaiset viinit Alkon valikoimassa

Alkon valikoimassa on tällä hetkellä noin 160 viiniä Itävallasta. Punaviinejä on noin 30 ja valkoviinejä reilu 90, joista yli puolet Grüner Veltliner -rypäleestäLuomuviinejä on noin 50 ja alkuviinejä toistakymmentä.