Avokado–jättirapucocktail

Tuttu katkarapucocktail saa upean päivityksen kaprisöljystä. Herkun voi tarjoilla sellaisenaan alku- tai pikkupalana, mutta se sopii myös paahdetun leivän kera nautiskeltavaksi.

Valmistusaineet

  • 1 salottisipuli
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3/4 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria myllystä
  • 2 isoa tomaattia
  • 2 kypsää avokadoa
  • 12 kypsää jättiravunpyrstöä
  • 3/4 dl hienonnettua pistaasia
  • 1/2 dl hienonnettua, tuoretta minttua
  • 1/2 dl hienonnettua, tuoretta basilikaa
  • 2 rkl pistaasi- tai avokadoöljyä

Kastike:
  • 4 rkl pieniä kapriksia
  • 2 tl (luomu)sitruunan
  • raastettua kuorta
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa, mustapippuria myllystä

Valmistusohjeet

  1. Tee ensin kastike. Hienonna kaprikset veitsellä. Lisää joukkoon sitruunankuori, öljy ja mausteet. Anna makujen tasaantua sillä aikaa kun teet cocktailin.

  2. Kuori ja hienonna sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Laita silppu sitruunamehuun suolan ja pippurin kanssa.

  3. Poista tomaateista kannat ja siemenet. Kuutioi tomaatti. Kuori avokadot ja poista kivet. Kuutioi avokadot.

  4. Leikkaa jättiravunpyrstöt pieniksi paloiksi.

  5. Hienonna pistaasit ja yrtit. Sekoita joukkoon hiukan öljyä.

  6. Yhdistä kaikki aineet sipuli-sitruunaseokseen. Tee seoksesta muotin avulla neliöitä lautaselle. Valuta päälle kapriskastiketta.

Vinkki:

Voit halutessasi tarjoilla rapuseoksen perinteiseen tapaan avokadonpuolikkaasta. Jättikatkaravuissa on pieniä katkarapuja mehevämpi rakenne ja vivahteikkaampi maku. Annokseen voi käyttää myös kokonaisia katkarapuja ja kuoria ne itse. Näin lopputulos on taatusti maistuva.

Juomasuositus
Avokado–jättirapucocktail

Avokado-jättirapucocktailin kirpeähköön makumaailmaan istuu loistavasti kuiva tai puolikuiva riesling Saksasta tai uudesta maailmasta.