Kalifornialainen salaatti yhdistää sushin ja salaatin makuja raikkaasti ja hyväntuulisesti. Valitse täyte ja nauti!
Katso resepti >
Odotathan hetken…
More is more, sanoo amerikkalainen ja lastaa salaattiin kaikki lempiraaka-aineet kerralla. Kun lasiin vielä kaadetaan täyteläistä chardonnayta, niin muhkea ateria viikonloppuvieraille on valmis.
Kalifornialainen chardonnay ja pinot gris ovat oivia valintoja cobb saladille. Niiden täyteläinen rakenne sopii avokadon ja pekonin rasvaisuuden kanssa. Valkoviineissä on riittävästi happoja myös sitruunalle ja etikalle.
Oluista salaatille sopii hyvin esimerkiksi amerikkalainen ale.
n. 1 l sekasalaattia, esim. romainea, rucolaa, endiiviä ja punasalaattia
8 viipaletta pekonia
2 kypsää avokadoa
12 kirsikkatomaattia
2 kypsää broilerin rintafileetä viipaleina
1 kovaksikeitetty kananmuna
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 dl sinihomejuustoa pieninä muruina
Kastike
3 rkl punaviinietikkaa
2 tl dijoninsinappia
1 dl oliiviöljyä
(sormi)suolaa, mustapippuria myllystä
Tee kastike. Sekoita viinietikka ja sinappi keskenään. Sekoita joukkoon öljy vähitellen ja koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksuuntuu. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita kastike hetkeksi sivuun.
Pese ja kuivaa salaatit. Revi tai leikkaa ne sopiviksi suupaloiksi ja laita kulhoon.
Paista pekoni keskilämmöllä pannulla rapeaksi. Nosta viipaleet talouspaperin päälle valumaan. Leikkaa ne pieniksi paloiksi ja lisää salaattiin.
Poista avokadoista kivet ja kuoret. Kuutioi hedelmäliha. Puolita tomaatit ja viipaloi broilerinfilee. Kuori ja hienonna muna. Asettele kaikki salaattipedille. Kaada päälle kastike, hienonnettu ruohosipuli ja sinihomejuusto. Sekoita hyvin.