Granaattiomena–pistaasiriisi eli jewelled rice

Jalokiviriisissä (”jewelled rice”) maistuvat hedelmät ja pähkinät.

Valmistusaineet

  • 4 1/2 dl basmatiriisiä

  • 1 (luomu)appelsiini

  • 80 g voita

  • 1/2 tl sahramia

  • 1 dl kuivattuja, puolitettuja karpaloita tai ­puolukoita

  • 1 dl kuivattuja, kuutioituja luomuaprikooseja tai viikunoita

  • 1 dl rouhittuja pähkinöitä tai manteleita, esim. pistaaseja

  • rouhittua mustapippuria myllystä, suolaa

  • 1 pienen granaattiomenan siemenet

Valmistusohjeet

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

  2. Pese ja raasta appelsiinin kuori. Mittaa puolet voista paistinpannulle sahramin kanssa. Kypsennä noin minuutti koko ajan sahramia sekoittaen. Lisää pannulle riisi ja sekoita hyvin. Yhdistä riisiin karpalot, aprikoosit ja pähkinät. Paista käännellen noin 5 minuuttia. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

  3. Kääntele granaattiomenansiemenet muiden aineiden joukkoon juuri ennen tarjoilua.