Muna–kapriskala

Muna-kapriskalan ohje on monikäyttöinen, sillä kastikkeen kanssa voi tarjoilla sekä lämmin- että kylmä­savustettua kalaa. Kastike sopii myös voissa paistettujen ahven-, tai siikafileiden meheväksi makupariksi.

Valmistusaineet

  • n. 600 g savustettua kalaa, esim. siikaa tai lämminsavulohta

Kastike:
  • 1/2 solo-valkosipulia tai 1–2 tavallista valkosipulinkynttä
  • 1 rkl makeahkoa sinappia
  • 1 tl juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl viinietikkaa
  • n. 1/2 dl rypsiöljyä
  • 3 kovaksi keitettyä kanan-munaa
  • 3 rkl pieniä kapriksia
  • (sormi)suolaa, mustapippuria myllystä

Tomaattisalaatti:
  • 1 pieni salottisipuli
  • 400 g kirsikkatomaattia
  • 2 rkl öljyä
  • 3 rkl hienonnettua, tuoretta ruohosipulia tai muuta yrttiä
  • suolaa, pippuria myllystä

Valmistusohjeet

  1. Tee kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita se sinapin, hunajan ja viinietikan kanssa. Valuta joukkoon öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen, kunnes saat paksun kastikkeen. Kuori ja hienonna munat. Yhdistä ne kapriksien kanssa muiden aineiden joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Valmista tomaattisalaatti. Kuori ja hienonna sipuli. Puolita tomaatit. Yhdistä kaikki aineet.
  3. Lusikoi tomaattisalaattia lautaselle, nosta viereen savukala ja viimeistele kastikkeella.
Juomasuositus
Muna–kapriskala
Lager on osuva ruokajuoma kalalle, kun kastikkeessa on munaa, kaprista ja sinappia.