Poron patapaistia, appelsiinilla maustetut juurekset, suklaakastike

Häivähdys appelsiinia raikastaa, tilkka hunajaa makeuttaa ja pieni pala katkeransuloista suklaata viimeistelee persoonallisen poronpaistiaterian.

Valmistusaineet

  • 1 1/2 kg poron ulko- tai sisäpaistia
  • suolaa, mustapippuria
  • voita paistamiseen
  • noin 1/2 l porkkanaa, palsternakkaa ja selleriä lohkoina
  • 1 sipuli lohkoina
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia
  • 1 l riistalientä (esimerkiksi fondista)
  • 2 dl punaviiniä
Appelsiinijuurekset:
  • 6 jauhoista perunaa
  • 1/2 juuriselleri
  • 1 appelsiinin mehu ja kuori
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • suolaa, mustapippuria
Hunaja-valkosipuliporkkanat:
  • 2–3 porkkanaa
  • 1 rkl voita
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • suolaa, mustapippuria
  • tuoretta rosmariinia
Suklaakastike:
  • 6 dl keitinlientä
  • 4 kuivattua luumua
  • pari palaa tummaa 85 % suklaata
  • 2 rkl balsamietikkaa
  • (suolaa, mustapippuria)

Valmistusohjeet

  1. Ota liha pari tuntia ennen valmistamista lämpenemään. Hiero pintaan suolaa ja pippuria. Sido paisti tarvittaessa tasaisen muotoiseksi. Paista paisti pannulla voissa ruskeaksi.
  2. Kuullota padassa liemijuurekset, sipuli ja yrtit, lisää riistaliemi ja punaviini. Pane poronpaisti hautumaan kuumaan liemeen kannen alle, uuniin tai liedelle. Käytä paistolämpömittaria. Kun lihan sisälämpö on 54 astetta, nosta paisti liemestä, kääri vetäytymään voipaperiin ja alumiinifolioon.
  3. Valmista appelsiinijuurekset. Pese ja lohko perunat ja selleri. Pese appelsiini. Vuole kuoresta kuorileikkurilla tai veitsellä ohuita suikaleita. Kuullota suikaleet öljyssä, lisää appelsiinin mehu ja sekoita seos peruna- ja sellerilohkojen joukkoon. Kaada uunivuokaan, ripottele pinnalle suolaa ja pippuria ja paista 200 asteessa kypsäksi noin 40–45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.
  4. Valmista valkosipuliporkkanat. Kiehauta kuoritut, lohkotut porkkanat lähes kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Hienonna valkosipuli, kuullota se voissa, lisää pannulle sitten porkkanat, hunaja ja hienonnettua tuoretta rosmariinia sekä mausteet. Hauduta muutama minuutti.
  5. Valmista kastike. Siivilöi poron keitinliemi ja keitä sitä kokoon ilman kantta, kunnes siitä on noin 6 dl jäljellä. Lisää joukkoon luumut, keitä ne pehmeiksi ja soseuta sauvasekoittimella. Sulata sitten joukkoon suklaa. Mausta kastike lopuksi pienellä tilkalla balsamietikkaa.
  6. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Kokoa annokset lautasille tai tarjoa ruoka vadilta.
Juomasuositus
Juomasuositus
Tälle tavallisuudesta poikkeavasti ryyditetylle poropaistille viiniksi sopii hedelmäinen ja täyteläinen punaviini. Kokeile esim. italialaista ripassoa tai pohjoisespanjalaista punaviiniä, esim. Kataloniasta.