Vuohenjuustopunajuuret

Vuohenjuustopunajuuret sopivat mainiosti vaikkapa liharuokien lisukkeeksi.

Valmistusaineet

  • 1,2 kg punajuuria
  • muutama oksa timjamia
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl öljyä
  • noin 100 g vuohenjuustoa (chèvre) isosta tangosta

Valmistusohjeet

  1. Pese punajuuret ja keitä kypsiksi suolalla (noin 1 tl suolaa/1 l vettä) maustetussa vedessä, noin 45 minuuttia. Keittoaika riippuu punajuurien koosta. Kokeile kypsyyttä tikulla tai haarukalla.
  2. Kaada keitinvesi pois. Kuori ja lohko punajuuret kuumina. Laita lohkot uunivuokaan. Ripottele pinnalle timjamia ja suolaa. Valuta päälle hunajaa ja öljyä.
  3. Murustele päälle vuohenjuusto. Paista 200-asteisen uunin ylätasolla noin 15 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat lämpimiä ja juusto on saanut väriä.

Vinkki
Kasvissyöjän syksyinen pääruoka syntyy vuohenjuustopunajuurista ja ilman pekonia valmistetusta sienirisotosta. Esimerkiksi savustettu tofu korvaa mainiosti lihan.