Riista

Riista on useimmille juhlaruokaa, jonka seuraan avataan vastaavan juhlava juoma. Varsinaisia riistaeläimiä ovat luonnonvaraisina kasvavat nisäkkäät, mutta samaan joukkoon lasketaan usein myös poro ja tarhatut kauriit.

Juomasuositus
Riista

Riistaruoan maku on yleensä melko voimakas. Siksi riistaviinit ovat ennen kaikkea täyteläisiä punaviinejä. Hyviä makutyyppejä ovat roteva ja voimakas ja vivahteikas ja kehittynyt sekä monessa tapauksessa myös mehevä ja hilloinen.

Maukkaille riistaruoille sopii mainiosti myös olut, joka on usein jopa viiniä toimivampi vaihtoehto. Usein riistaoluet ovat tummia ja täyteläisiä. Valinta voi kohdistua esimerkiksi tummaan lageriin, aleen, stoutiin ja porteriin tai vaikka trappistiolueen.