Tutustu porteriin ja stoutiin

Porterissa ja stoutissa käytetyt tummat mallaslaadut antavat värin lisäksi oluille myös vahvan maun. Paahdetussa aromissa voi aistia myös leipää, mämmiä, kahvia ja tummaa suklaata.

Portteri-oluen tarina alkaa 1700-luvun Englannista

Portterin synty kietoutuu yhteen Englannin teollistumisen kanssa. 1700-luvulle tultaessa viidesosa maan oluttuotannosta kulutettiin Lontoossa, mistä porterin sanotaan olevan kotoisin. Oluenjuojien suosiossa oli tuolloin tuote, joka oli sekoitus kolmesta eri olutlaadusta.

Vuonna 1722 eräs panimo keksi valmistaa oluen, jossa noiden kolmen oluen ominaisuudet yhdistyivät, ja työläs sekoittelu päättyi. Parhaita asiakkaita uudelle oluelle olivat kantajat, porters, joiden mukaan uusi olut väitetään nimetyn.

Sittemmin tarinasta on löydetty runsaasti aukkoja. Edes sekoitukseen käytettyjä oluita ei varmuudella tiedetä. Varmaa kuitenkin on, että portteri ei alun perin ollut mustaa vaan tummanruskeaa ja punertavaa ja että ensimmäiset suuret panimot rakennettiin porterin menestyksen siivittäminä.

Stoutin juuret sijoittuvat Irlantiin

Lontoolaista portteria laivattiin irlantilaisten iloksi jo vuonna 1750. Pian vihreällä saarella jalostettiin oma musta olut, stout. Näiden kahden erot ovat kadonneet historian hämärään, mutta stout liitetään yhä ensisijaisesti irlantilaisiin oluisiin. Perinteisesti stout on myös ollut portteria tukevampi. Molemmista tunnetaan esimerkkejä makeasta kuivaan ja miedosta vahvaan.

Stoutilla on useita alatyyppejä, kuten makea sweet stout, väkivahva imperial stout ja jopa kauralla höystetty oatmeal stout.

Erilaisia portereita ja stouteja

Valikoimistamme löytyy yli 150 porter- ja stout-olutta. Alla olevat tyypit on lueteltu miedosta voimakkaaseen. Tyyppiselostuksen lopussa on maininta alkoholi- ja katkeropitoisuudesta (EBU eli European Bitterness Unit, eurooppalainen katkeropitoisuus) sekä oluen väristä.

Portteri

Portteri (brown porter, robust porter) on paahtunut, musta pintahiivaolut, joka Englannissa oli perinteisesti kevyempi kuin stout. Porttereissa on hiivasta tuleva hevosen loimen tuoksu, joka on perinteisen portterin tunnusaromi. Portterin maussa ja tuoksussa on tummien maltaiden tuomia tumman paahtuneita aromeja: karamellia, toffeeta, lakritsia, kaakaota, suklaata, espressoa ja kahvia. Tuoksussa on vain häivä palaneita sävyjä, sillä valmistuksessa ei ole käytetty stoutin paahduttua ohraa vaan tummaa ohramallasta.

  • alkoholiprosentti:
  • katkeropitoisuus: 4,0–6,5 % 
  • väri: ruskea - musta

Tutustu valikoimamme porttereihin.

Brown porter

Brown porter on perinteisesti sekoitettu eri porttereista. Se on kevyen paahteinen ja sen maussa on suklaata, karamellisuutta, leipää, pähkinää ja toffeeta. Tuoksussa voi olla kahvia, lakritsia, keksiä ja paahtoleipää.

  • alkoholiprosentti: 4,0–6,0 %
  • katkeropitoisuus: 18–35 EBU
  • väri: ruskea–tummanruskea (melkein musta)

Tutustu valikoimamme stout ja porter -oluisiin.

Robust porter

Tuoksu on selkeän paahtunut, jopa kevyesti palanut. Tuoksussa voi olla myös pehmeää maltaisuutta, karamellisuutta, pähkinää, toffeeta, suklaata ja kahvia.

  • alkoholiprosentti: 4,8–6,5 %
  • katkeropitoisuus: 25–50 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme stout- ja porter-oluisiin.

Imperial porter

Imperial porter tai baltic porter on perinteistä englantilaista portteria vahvempi oluttyyppi. Maku on makeahko. Tuoksussa on karamellisuutta, toffeisuutta, pähkinää, leipää, mämmiä, lakritsia, tummia marjoja (esim. luumua, rusinaa) ja portviinimäisyyttä.

  • alkoholiprosentti: 6,0–9,5 %
  • katkeropitoisuus: 20–60 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme imperial porter -oluisiin.

Stout

Stout on oluttyyppi, jossa on selkeää paahtuneisuutta jopa palanutta aromia. Tuoksussa on tummista maltaista tullutta suklaata, kahvia, espressoa ja lakritsaa.

  • alkoholiprosentti: 5,0–8,0 %
  • katkeropitoisuus: 30–80 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme stout-oluisiin.

Dry stout

Dry stout on maailman suosituin stout-tyyppi (irlantilainen). Maulle on tyypillistä paahdetun ohran kahvimaisuus ja kuivahko jälkimaku. Tuoksu on kermainen, sherrymäinen, hennon hedelmäinen ja suklainen.

  • alkoholiprosentti: 4,0–5,0 %
  • katkeropitoisuus: 30–45 EBU
  • väri: kahvinruskea–musta

Tutustu valikoimamme stout ja porter -oluisiin.

Sweet stout

Sweet stout (myös cream stout, milk stout) on alunperin englantilainen oluttyyli. Luonteeltaan sweet stout on dry stoutia vähäpaahteisempi. Tuoksu on tumman maltainen, kahvinen ja suklainen. Paahtuneisuutta tasapainottaa kermainen makeus ja hedelmäisyys. Kokonaisuudessaan sweet stout on makeampi kuin dry stout.

  • alkoholiprosentti: 4,0–6,0 %
  • katkeropitoisuus: 20–40 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme sweet stout -oluisiin.


Oatmeal stout

Oatmeal stout on alunperin englantilainen kausioluttyyppi. Sen valmistuksessa on käytetty kauraa. Oatmeal stout on sweet stoutin tyylinen, mutta vähemmän makea. Dry stoutiin verrattuna oatmeal stout on hennommin paahtunut, ja maussa on tummista maltaista tullutta kahvia tai jopa maitokahvia.

  • alkoholiprosentti: 4,2–6,0 %
  • katkeropitoisuus: 25–40 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme oatmeal stout -oluisiin.

Imperial stout

Imperial stout oli alkujaan stout-oluen vahva-alkoholinen vientiversio Baltiaan ja Venäjälle. Imperial stoutin maku on vivahteikas, paahtuneen suklainen, kahvinen, espressomainen ja jopa kevyesti palanut. Tuoksussa on karamellisuutta, tummaa marjaa, kaakaota, espressoa, mämmiä ja portviiniä. Alkoholi tuntuu, mutta se on lempeän lämmittävää.

  • alkoholiprosentti: 8,0–12,0 %
  • katkeropitoisuus: 50–90 EBU
  • väri: tummanruskea–musta

Tutustu valikoimamme imperial stout -oluisiin.