Arki marinoituu varkain

Vietin viime vuoden "pullonpohjalasit silmilläni". Tarkastelin alkoholinkäyttöä ja siihen liittyviä puhumisen ja kuvittamisen tapoja. Niin kuin raskaana olevan katse kiinnittyy vatsoihin ja vauvoihin ja koirakuumeinen bongaa tassuttelijat, minun katseeni etsiytyi etanolin esiintymisiin. Ja kyllä niitä totisesti riittikin!

Poimin somesta huurteisia tuoppeja hiekkarannalla, lentokenttä- ja laivaterminaalimaljoja, pääsiäisoluita ja lätkämatsilonkeroita. Joku kuvasi punaviinilasin läpi söpöä lastaan leikkimässä, ja moni poseerasi messujen skumppaständillä maksuttomana markkinahahmona. Kuvateksteissä juomia "ansaittiin", "nautittiin" ja "odotettiin", ja kavereita tagailtiin ryyppäjäisjuttuihin. Havainnoista syntyi Tiedostavan siemailun taito -kirja (Atena 2019). Sen sivuilla mietin, miten näin marinoituneessa maastossa voisi tehdä itselleen parhaiten sopivia alkoholivalintoja.

Havahduin tarkasteluvuoteni aikana siihen, että juomakuvilla, kippis-emojeilla ja erilaisilla juomaan kannustavilla meemeillä on melkoinen valta merkata meidän tähdellisimpiä tunteitamme. Niillä kannustetaan, rohkaistaan, onnitellaan, flirttaillaan, kerrotaan omasta hetkestä, lomasta ja rentoutumisesta, mutta paljastetaan myös tarvitsevuutta tai murhetta. Kun eräs tuttavani kirjoitti olohuoneensa pöydällä nököttävän punaviinilasinsa kuvatekstiksi "ainakin viinini tietää, että olen olemassa", oli vaikea tietää pitäisikö kuvaa peukuttaa vai huolestua kaverin henkisestä tilasta.

Pullonpohjalasit paljastivat, että Suomessa on mahdotonta valita alkoholitilanteita itse, sillä alkoholi on läsnä kaikissa tilanteissa. Tarjoiluun törmää elokuvissa, lätkämatsissa, kirjastossa, venyttelytunnilla ja taulukkolaskentaohjelmaan perehdyttävän kurssin luokkahuoneessa. Kun lähtee lemmikkieläinkauppaan hommaamaan kilpikonnalle kuivikkeita, voi samalla ostaa koiralle sixpackin "olutta" ja kissalle kolmea erilaista "viiniä".

Alkoholi tulee vastaan töissäkin. Pomoja poksautetaan eläkkeelle tai kohotellaan tehdyille kaupoille. On perjantaipulloarpajaisia, after workeja ja kosteita seminaareja. Vapaalla juomista tulvii huulille mitä mielikuvituksellisemmissa yhteyksissä. On ohjattuja metsäretkiä alkoholieväineen ja viiniä & virsiä -tilaisuuksia. Niistä on ilman muuta myös mahdollisuus aidosti nauttia, mutta on siinä kääntöpuolikin. On sääli, jos joogatunti ja sienisamoilu lakkaavat kuivin suin rentouttamasta ja tuntumasta elämykseltä.

Uskottelemme ehkä myös itsellemme, että tiskeistä selviytyminen tai keskiviikko ovat riittävä syy palkintopunkulle. Olen alkanut epäillä, että olemme unohtaneet miten ollaan ottamatta.

Elimistö ei valitse alkoholin vaikutuksia sen mukaan, miten kiiltävillä parketeilla tai kiinnostavissa tilaisuuksissa nestettä sisuksiin valutellaan, vaikka mielissämme mielellämme arvotammekin juomatilanteitamme. Samaa ainetta yhtä kaikki - aamu viiden lentokenttäselfieillä tai keittiön pöydän ääressä pilkittynä. Ja se lemmikin kanssa latkittu lasillinen on ihan sama lasillinen sekin. Vaikka nettimeemit muuta väittävätkin, se on edelleen juomista yksin. Murre litkii hassuttelupulloon verhoiltua kivennäislientä, mutta omistajan alkoholiannosta vitsi ei muuksi muuta.

Vuoden aikana valkeni, ettei tiedostava siemailu voi tapahtua välttelemällä tarjoilun paikkoja. Muuten ei voisi mennä yhtikäs minnekään. Ainut mahdollisuus onkin tulla tietoisemmaksi alkoholiviesteistä, eli pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan omaa arkeaan pullonpohjalaseilla: miettiä, mihin kaikkeen on tottunut arjessa alkoholia liittämään vähän huomaamatta, ja onko hetkiä ehkä turhan runsaasti.

Puolihuolimattoman tapa- ja tottumuskietaisemisen sijasta kannattaa valita tietoisesti ne hetket, jolloin itse oikeasti haluaa alkoholia käyttää. Silloin juoma muuten ihan tutkitusti myös maistuu parhaimmalta.



Ani Kellomäki

toimittaja, tietokirjailija ja käsikirjoittaja

Kuva: Riikka Kantinkoski


#nofilter