Häpeä johtaa selittelyyn ja tarinoihin

Päihderiippuvuuteen liittyy inhimillistä häpeää. Tuhoisaa siitä tulee, kun se muuttuu koko perheen yhteiseksi salailuksi ja puhumattomuudeksi. Häpeän vangiksi ei kuitenkaan tarvitse jäädä.

Kovaan ääneen pyydetty kuitti, jotta ostos näyttäisi työperäiseltä. Lahjapakkaus viinille. Pullon hakeminen hyllyltä nopeasti. Laatuviinin tiedustelu myyjältä, jotta antaisi vaikutelman viininharrastajasta. Käynti toisessa myymälässä, jotta ei törmäisi tuttuihin myyjiin.

Nämä ovat esimerkkejä keinoista, joilla suomalaiset alkoholistit peittelevät riippuvuuttaan Alkossa käydessään.

Häpeä on ihmisen perustunne, ja päihderiippuvuuteen sitä liittyy lähes väistämättä. Syy on se, että sisimmässään riippuvainen tietää toimivansa väärin itseään kohtaan.

Tämä on tervettä häpeää. Tunteen hyötykäyttöä olisi esimerkiksi se, että alkoholisti havahtuisi ja hakisi apua. Sen sijaan häpeästä tulee usein osa olemusta, ja se voi ilmetä esimerkiksi kokonaisvaltaisena huonommuuden tunteena.

Häpeä vie erillisyyteen ja yksinäisyyteen

Suomessa on arviolta ainakin 200 000 alkoholistia ja kenties jopa miljoona läheistä. Häpeä tarttuu helposti heihin, ja alkoholismista tulee koko perheen yhteinen salaisuus. Läheisten häpeää on joskus kuvailtu jopa voimakkaammaksi kuin alkoholistin, joka turruttaa sen yleensä alkoholiin.

Häpeän tragedia on uskomus, että olemme kokemuksinemme ainoita maailmassa. Saatamme pelätä leimautumista ja yksin jäämistä, mutta salailu se vasta yksinäisyyteen ja erillisyyteen johtaakin.

Pelko on ymmärrettävä, sillä alkoholisteja on vuosisatojen ajan häpäisty. Näkyvä päihtyminen oli pitkään tuomittavaa: viimeistään 1700-luvulla sitä alettiin pitää syntinä, sittemmin rikoksena. Häiriötä aiheuttava juopuminen oli rangaistavaa aina vuoteen 1969.

Alkoholismin paheksumisen taustalla on käsitys, että juomisessa olisi kyse tahdonalaisesta toiminnasta. Toki alussa onkin, mutta kun riippuvuuden näkymätön raja on ylittynyt, käyttö ei enää ole riippuvaisen hallinnassa, vaikka hän toisin kuvitteleekin. Alkoholisti ja hänen tahtonsa ovat ikään kuin kaapattuja.

Aina kun alkoholistin juominen nähdään tietoisena päätöksenä tai valintana, se on helppo arvottaa myös moraalittomaksi, jopa häpeälliseksi. Tuomitseminen ja häpäisy jatkuvat.

Tie ulos häpeästä kulkee muita kohti

Koska häpeä syntyy usein suhteessa muihin ihmisiin, siitä myös vapautuu tehokkaimmin ihmisten parissa. Viisas keino on puhuminen, totuuden kertominen turvalliselle ihmiselle tai vaikkapa vertaisryhmälle ääneen.

Jokainen voi tehdä paljon sen eteen, miten turvallista Suomessa on puhua päihderiippuvuudesta tai elämästä ylipäänsä. Mitä enemmän tunnistamme ja käsittelemme omaa häpeäämme, sitä myötätuntoisempia kuuntelijoita meistä nimittäin tulee muille.

Häpäisijät ja juoruajat ovat usein niitä, jotka häpeävät eniten. Tuomitseminen ja häpäiseminen ovat suojakeinoja, kun ihminen ei pysty kohtaamaan omaa haavoittuvuuttaan ja keskeneräisyyttään.

Suojakeinoja ovat myös alkoholistin valehtelu, selittely ja tarinointi. Ne ovat pikemminkin mestaritason itsepetosta kuin muiden tahallista vedätystä. Kaiken takana on inhimillinen häpeä.

Johanna Pohjola

Artikkelin pääkuva: 123RF

#nofilter-blogitekstit